— No niin, suokoon sinulle Luoja hyvää menestystä, — sanoi kasakka: — olen hyvilläni, vast'ikään puhuttiin.
— Puhun minäkin, — tarttui päihtynyt Jergushov nauraen puheeseen. — Katsos noita vieraita! — hän lisäsi, osoittaen ohikulkevaa sotamiestä. — Sotamiesten viina on hyvää, kelpaa juoda.
— Kolme saatanata meille ajoivat, — sanoi yksi kasakattarista. — Isoisä kävi jo kysymässä lautakunnalta: sanovat, ettei niille mitään voi.
— Ahaa! Saitkos nyt surua! — sanoi Jergushov.
— Ovatko tupakkaansa tupruuttaneet? — kysyi toinen kasakatar. — Polttakoon pihalla minkä jaksaa, mutta sisään emme laske. Tulkoon vaikka päällikkö, en laske! Varastavat vielä kaikki. Miksi ei se paholaisen penikka, hetmani, ottanut niitä omaan kotiinsa.
— Etkö ole hyvilläsi? — sanoi taas Jergushov.
— Ja kerrotaan vielä, että on käsketty tyttöjen tehdä tilat sotamiehille ja juottaa heille tshihiriä ja hunajaa, — sanoi Nazarka asettaen toisen jalkansa sivulle Lukashkan tapaan ja samoin kuin hän työntäen lakin niskaansa.
Jergushov rähähti nauramaan ja yhtäkkiä syleili tyttöä, joka istui lähinnä häntä.
— Tosissani puhun.
— No, senkin tungettelija! — vinkui tyttö, — sanon äidille.