— Sano vaan! — huusi hän. — Totta se tuo Nazarka puhui: raportti tuli, osaa se poika lukea. Totta se on. — Ja hän ryhtyi syleilemään toista tyttöä järjestyksessä.
— Mitä tuppaudut, renttu? — nauraen kiljasi punakka, pyöreäkasvoinen Ustenjka, huitoen häntä pois.
Kasakka väistyi ja oli vähällä kaatua.
— Vielä sanovat, ettei tytöillä ole voimia: kun oli vähällä tappaa.
— No, vietävän tungettelija, piruko sinut toi asemalta, — puhui Ustenjka ja kääntyen pois hänestä taas nauraen hirnui. — Olitpa unissasi päästää abrekin. Se olisi sinun tappanut, ja parempi olisi ollutkin.
— Etköhän olisi volunnut! — naurahti Nazarka.
— Kyllä minä sinulle voluan!
— Vai ei se ole surevinaankaan. Ulvoisikohan tuo, Nazarka, hä? — sanoi Jergushov.
Lukashka koko ajan vaiti katseli Marjankaa. Hänen katseensa nähtävästi saattoi tytön hämille.
— Kuule, Marjanka, päällikönkö ne teille toivat? — sanoi hän lähestyen tyttöä.