Marjana herähti nauramaan ja hänen jälkeensä kaikki tytöt.
— Jo oli upeita poikia! — sanoi Nazarka. — Ihan kuin pitkäliepeiset lukkarit, — ja hän läksi marssimaan pitkin tietä matkien heitä.
Kaikki taas purskahtivat nauramaan.
Lukashka läheni hitaasti Marjanaa.
— Missä teillä asuu se päällikkö? — kysyi hän.
Marjana mietti hetkisen.
— Uuteen tupaan ottivat, — sanoi hän.
— Onko se vanha vai nuori? — kysyi Lukashka istuutuen tytön luo.
— En ole minä ikää kysellyt, — vastasi tyttö. — Tshihiriä kävin sille laskemassa, niin silloin näin, Jeroshka-sedän kanssa ikkunassa istui, punatukkainen mikä lie. Tavaroita täyden kuorman toivat.
Ja hän painoi silmänsä maahan.