Saattamaan lähtenyt sanoi: "Hyvästi, Mitja, suokoon Jumala…" Hän toivoi ainoastaan, että toinen olisi mitä pikemmin lähtenyt eikä sentähden saanut sanotuksi loppuun mitä oli aikonut sanoa.
He vaikenivat. Vielä kerran joku sanoi "hyvästi".
Joku sanoi "aja!" — ja kuski lähti ajamaan.
— Jelizar, tänne hevonen! — huusi yksi saattajista.
Ajurit ja kuski alkoivat liikkua, hoputtivat hevosiaan ja vetivät ohjaksista. Kohmeiset vaunut narisivat lumessa.
— Kunnon poika tuo Olenin! — sanoi yksi saattajista. — Mutta mikä ihmeen halu Kaukasiaan ja vielä junkkariksi? Minä en mistään hinnasta… Tuletko huomenna klubiin päivälliselle?
— Tulen.
Ja saattajat hajaantuivat.
Matkustavasta tuntui lämpimältä, kuumalta turkissaan. Hän istuutui reen pohjalle, avasi turkkinsa levälleen ja takkuiset kyytihevoset kolmivaljakossa juosta hölköttivät pimeältä kadulta toiselle, talojen ohi, joita hän ei ollut ennen nähnyt. Oleninistä tuntui, että vain ne, jotka matkustavat pois, ajavat näitä katuja. Ympärillä oli pimeää, äänetöntä, alakuloista, mutta sydän oli niin täynnä muistoja, rakkautta, sääliä ja suloisia, ahdistavia kyyneleitä…