— Tehkää hyvin, käskettiin sammuttaa kynttilät! — sanoi uninen lakeija, joka oli kuunnellut viimeistä keskustelua ja mietiskellyt, miksi herrat aina puhuvat yhtä ja samaa. — Kenelle käskette merkitsemään laskun, teillekö? — hän lisäsi kääntyen pitkän herran puoleen, tietäen edeltäpäin kenen puoleen on käännyttävä.
— Minulle, — sanoi pitkä mies. — Paljonko se tekee?
— Kaksikymmentä kuusi ruplaa.
Pitkä mies mietti hetkisen, mutta ei sanonut mitään ja pani laskun taskuunsa.
Mutta toisilla oli vielä omat keskustelunsa.
— Hyvästi, sinä kunnon poika! — sanoi pieni, rumannäköinen ja lempeäsilmäinen herra.
Kyyneleet nousivat kummankin silmiin. He menivät rappusille.
— Ai, niin! — sanoi lähtevä punastuen ja kääntyen pitkän miehen puoleen: — Chevalier'n laskun sinä suoritat ja kirjoitat sitten minulle.
— Hyvä, hyvä, — sanoi pitkä mies vetäen hansikkaita käsiinsä. — Miten sinua kadehdin! — lisäsi hän aivan odottamatta, kun he olivat tulleet rappusille.
Lähtevä istuutui rekeen, kääri turkin ylleen ja sanoi: "no niin, ajetaan!" ja siirtihe antaakseen reessä sijaa sille, joka oli sanonut häntä kadehtivansa; hänen äänensä värisi.