— Pyssystä älä yhtään välitä, — sanoi ukko: — ilman pyssyn antamista ei palkintokaan tule.
— Mitä vielä, setä, sanovat: vai palkinto alaikäiselle! Ja pyssy oli mainio, krimiläinen, kahdeksankymmentä ruplaa maksaa.
— Heitä hiiteen! Niin ikään minä riitelin päällikön kanssa: pyysi minulta hevosta. Anna hevonen, sanoi, niin vänrikin teen sinusta. Minä en antanut ja niinpä en sitten päässytkään.
— Entäs, setä, kun pitää hevonen ostaa ja sanotaan, ettei joen takaa saa ilman viittäkymmentä ruplaa.
— Huihai! me emme surreet, — sanoi ukko: — kun Jeroshka-setä oli sinun ijässäsi, hän jo nogajilaisilta hevoslaumoja varasteli ja Terekin toiselle puolelle ajoi. Ennen aikaan annettiin hyvä hevonen viinatuopista tai päällysvaipasta.
— Miksi niin vähästä annoitte? — sanoi Lukashka.
— Hölmö, hölmö, Marka! — sanoi ukko ylenkatseellisesti. — Mitäs muuta: siksihän varastetaan, ettei tarvitse saita olla. Mutta te ette luultavasti ole oikein nähneetkään kuinka hevosia ajetaan? Miksi et sinä puhu?
— Ei maksa puhua, setä! — sanoi Lukashka. — Me emme näy olevan niitä miehiä.
— Hölmö, hölmö, Marka!… Vai ei niitä miehiä! — vastasi ukko härnäten nuorta kasakkaa. — Toisellainen minä olin kasakka sinun ijässäsi.
— Entä sitten? — kysyi Lukashka.