"En pääse, — tässä on maksettava", ajatteli Olenin ja häntä alkoi niin harmittaa oma kömpelyytensä. "Enkö minä sitten voi tehdä mitä Beletskijkin tekee? Ei olisi pitänyt tulla; mutta kun on kerran tullut, ei saa turmella heidän hauskuuttaan. On juotava kasakkain tavalla", ja ottaen, tshapuran (puisen maljan, johon menee noin kahdeksan lasia) kaatoi viiniä ja joi melkein kaikki. Tytöt hämillään ja melkein säikähdyksissään katselivat häntä, kun hän joi. Se oli heistä kummallista ja säädytöntä. Ustenjka tarjosi heille vielä yhden lasin ja suuteli kumpaakin.
— Nyt tytöt juhlimaan, — sanoi hän helistellen lautasellaan neljää ruplanrahaa, jotka he olivat antaneet.
Oleninin ei enää ollut paha olla. Hän rupesi puhelemaan.
— No nyt sinun, Marjana, on tarjottava suutelemalla, — sanoi
Beletskij tarttuen tytön käteen.
— Näin minä sinua suutelen! — sanoi tyttö, leikillään hujauttaen käsiään häntä kohti.
— Vaaria käy suuteleminen rahattakin, — yhtyi puheeseen toinen tyttö.
— Kas mestaria! — sanoi Beletskij ja suuteli tyttöä, joka koetti häntä ajaa luotaan. — Ei, tarjoa sinä! — vaati Beletskij, kääntyen Marjanaan, — tarjoa hyyryläisellesi. — Ja ottaen tyttöä kädestä hän vei hänet penkille ja pani istumaan Oleninin viereen.
— Mikä kaunotar! — sanoi hän kääntäen tytön pään profiliin.
Marjana ei vastustellut, vaan ylpeästi hymyillen loi Oleniniin pitkät silmänsä.
— Kaunotar, — toisti Beletskij.