"Niin, kyllähän avioelämässä epäilemättä sattuu kriitillisiä välikohtauksiakin", sanoi asianajaja, haluten lopettaa sopimattoman kuumaksi käyneen keskustelun.
"Te, huomaan, tiedätte, kuka olen?" virkkoi harmaapäinen herra hiljaisella äänellä ja kuten näytti rauhallisesti.
"En, minulla ei ole sitä iloa."
"Eipä siitä suurta iloa. Olen Posdnishev, se, jolle sattui sellainen kriitillinen välikohtaus, johon vihjasitte, sellainen välikohtaus, että hän surmasi vaimonsa", sanoi hän, luoden nopean katseen jokaiseen meistä.
Kukaan ei keksinyt, mitä sanoa, ja kaikki olivat vaiti.
"Yhdentekevää", sanoi hän ja äännähti ominaisella tavallaan. "Muuten, suokaa anteeksi! En tahdo olla vaivaksi."
"Ettehän toki, Herra varjelkoon…" sanoi asianajaja.
Mutta Posdnishev, häntä kuulematta, kääntyi nopeasti ja meni omalle paikalleen. Asianajaja ja nainen puhuivat kuiskaten keskenään. Minä istuin Posdnishevia vastapäätä, keksimättä, mitä sanoa. Lukea ei enää nähnyt, ja senvuoksi ummistin silmäni, ollen tahtovinani nukkua. Seuraavalle asemalle saakka matkustimme hiljaisuuden vallitessa.
Sinne tultua asianajaja ja nainen siirtyivät toiseen vaunuun, puhuttuaan siitä jo aikaisemmin junailijalle. Kauppapalvelija rupesi nukkumaan istuimelleen. Posdnishev tupakoi yhä ja joi edellisellä asemalla keittämäänsä teetä.
Kun avasin silmäni ja katsahdin häneen, sanoi hän yht'äkkiä päättävästi ja ärtyisenä: