Mutta hän sanoi heille: "Eivät kaikki omista itselleen tätä sanaa, vaan ainoastaan ne, joille se on suotua."
(Matt. XIX, 10).
I.
Tämä sattui aikaisin keväällä. Matkustimme toista vuorokautta. Vaunuun tuli ja siitä poistui lyhytmatkalaisia, mutta kolme matkustajaa oli, samoin kuin minäkin, ollut mukana junan lähtöpaikasta saakka: rumanlainen, iäkkäänpuoleinen, tupakoiva nainen, jolla oli kärsinyt ilme kasvoillaan, yllään puoleksi miestenkuosinen päällystakki ja päässään lakki, hänen tuttavansa, puhelias, nelikymmenvuotias mies, jolla oli tavanmukaiset uudet matkakapineet, sekä muista eristäytyvä, lyhyenläntä herra, jolla oli äkilliset liikkeet, nähtävästikin ennen aikojaan harmaantuneet kähärät hiukset, sillä hän ei ollut vielä vanha, ja oudon loistavat silmät, jotka nopeasti siirtyilivät esineestä toiseen. Hän oli puettuna vanhaan, kalliin räätälin tekemään, lammasnahkakauluksella varustettuun päällystakkiin ja korkeaan lammasnahkalakkiin. Kun hän avasi päällystakin napit, näkyi sen alta hihaton alustakki ja venäläiskuosinen kirjailtu paita. Tämän herran erikoisuus ilmeni vielä siinäkin, että hän silloin tällöin päästi merkillisiä äännähdyksiä, jotka olivat kuin yskäisy tahi alotettu ja keskeytynyt naurahdus.
Hän oli koko matkan ajan tarkoin karttanut joutumasta kosketuksiin ja tekemästä tuttavuutta muiden matkustajien kanssa. Naapurien yrityksiin keskustelun alkamiseksi hän vastasi lyhyesti ja töykeästi ja ainoastaan joko luki tahi, katsoen ikkunaan, tupakoi taikka, otettuaan vanhasta laukustaan esiin eväitään, joi teetä tahi haukkasi jotakin.
Minusta hän näytti kärsivän yksinäisyydestään, ja minä aioin muutaman kerran ryhtyä hänen kanssaan puheisiin, mutta joka kerta, kun katseemme kohtasivat toisensa, mikä tapahtui usein, koska istuimme viistoon vastapäätä toisiamme, hän kääntyi toisaalle ja alkoi lukea tahi katsoi ikkunaan.
Junan seisoessa toisena päivänä illansuussa suurella asemalla, kävi tämä hermostunut herra ottamassa kuumaa vettä ja valmisti itselleen teetä. Se herrasmies, jolla oli säännönmukaiset uudet matkakapineet, asianajaja, kuten jälkeenpäin kuulin, ja hänen naapurinsa tupakoiva nainen, jolla oli puoliksi miehenkuosinen päällystakki, menivät juomaan teetä asemalle.
Sill'aikaa kuin herra ja hänen naisensa olivat ulkona, tuli vaunuun muutamia uusia matkustajia, niiden joukossa kookas, sileäksiajeltu, kurttukasvoinen ukko, nähtävästi kauppias, hillerinnahkaisessa turkissa, päässään tavattoman suurilippuinen lakki. Kauppias istuutui vastapäätä naisen ja asianajajan paikkaa ja alkoi heti haastella nuoren, kauppapalvelijalta näyttävän miehen kanssa, joka niinikään oli noussut junaan tältä asemalta.
Minä istuin viistoon heihin, ja kun juna ei ollut liikkeellä, saatoin niinä hetkinä, jolloin ketään ei kulkenut ohitse, kuulla palasia heidän keskustelustaan. Kauppias selitti aluksi olevansa matkalla maatilalleen, jolle oli matkaa vain seuraava asemanväli; sitten siirtyi puhe, kuten tavallista, hintoihin, kauppa-asioihin, puhuttiin, kuten ainakin, siitä kuinka Moskovassa tingitään, haasteltiin Nishni-Nowgorodin markkinoista. Kauppapalvelija rupesi kertomaan erään tunnetun kauppiaspohatan juopotteluista markkinain aikana, mutta ukko ei antanut hänen puhua loppuun, vaan alkoi itse kertoa entisistä juomatilaisuuksista Kunavinissa, joissa hän oli ollut itse mukana. Hän nähtävästi ylpeili omasta osuudestaan niihin ja kertoi huomattavalla mielihyvällä, kuinka hän ja tuo sama tunnettu kauppias olivat kerran humalapäissään Kunavinissa tehneet sellaiset kepposet, että hänen täytyi kertoa se kuiskaten, jolloin kauppapalvelija nauroi niin että koko vaunu kaikui, ja niin ukko itsekin naureskeli paljastaen kaksi keltaista hammasta.
Kun en odottanut saavani kuulla mitään mielenkiintoista, nousin ja aioin mennä asemasillalle kävelemään, kunnes juna lähtisi. Ovessa kohtasin asianajajan ja hänen naisensa, jotka olivat vilkkaasti keskustelleet käytävässä. "Ette ehdi enää", huomautti minulle seuraarakastava asianajaja, "kohta soittavat toisen kerran".