Ja tosiaankin, en ehtinyt käydä junan päähän, ennenkuin asemakelloa soitettiin. Tullessani takaisin jatkui vilkas keskustelu naisen ja asianajajan välillä. Vanha kauppias istui vaieten heitä vastapäätä, katsoen tuikeasti eteensä ja pureskellen silloin tällöin paheksuvasti hampaitaan.
"Sitten hän selitti miehelleen suoraan", puhui asianajaja hymyillen, kun menin ohitse, "ettei voi eikä tahdokaan enää jatkaa yhdyselämää hänen kanssaan, koska…"
Ja hän jatkoi edelleen jotakin, mitä en voinut kuulla. Minun jäljestäni meni vielä ohitse matkustajia, junailija, riensi kantaja; hyvän aikaa kesti kaikenlaista hälinää ja hyörinää, joka esti minua kuulemasta keskustelua. Kun taas tuli hiljaista ja kuulin uudelleen asianajajan äänen, oli keskustelu nähtävästi jo siirtynyt yksityisestä tapauksesta yleisluontoisiin seikkoihin.
Asianajaja puheli siitä, kuinka avioerokysymys nykyään oli yleisen mielenkiinnon esineenä Euroopassa ja kuinka meilläkin oli alkanut yhä useammin ilmestyä samanlaisia tapauksia. Huomatessaan, että ainoastaan hänen äänensä kuului, asianajaja keskeytti puheensa ja kääntyi vanhaan kauppiaaseen päin.
"Ennen vanhaan ei sellaista tapahtunut?" kysyi hän ystävällisesti hymyilen.
Ukko aikoi vastata jotakin, mutta juuri silloin lähti juna liikkeelle, ja hän otti lakin päästään, teki ristinmerkin ja luki supisten rukouksen. Asianajaja katsahti syrjään ja odotti kohteliaasti. Lopetettuaan rukouksensa ja tehtyään kolmesti ristinmerkin, ukko painoi lakin suoraan ja syvään päähänsä, istahti mukavammin ja alkoi puhua.
"Kyllä, herra, tapahtui sellaista ennenkin, mutta harvemmin", sanoi hän. "Nykyäänhän sellaiset seikat eivät ole vältettävissä. Ihmiset ovat kovasti sivistyneet".
Junan vauhti lisääntyi lisääntymistään, pyörät kolisivat kiskojen liitoksissa, ja minun kävi vaikeaksi kuulla, ja kun keskustelu kiinnitti mieltäni, siirryin istumaan lähemmäksi. Naapurinikin, hermostuneen, loistavasilmäisen herran, mielenkiinto näytti heränneen, ja hän alkoi kuunnella, nousematta paikaltaan.
"Mutta mitä pahaa sivistyksessä on?" kysyi nainen, tuskin huomattavasti hymyillen. "Onko sitten parempi mennä naimisiin entisen ajan tapaan, jolloin sulhanen ja morsian eivät olleet edes nähneet toisiaan?" jatkoi hän, monien naisten tavoin jättäen vastaamatta puhetoverinsa sanoihin ja vastaten sensijaan niihin sanoihin, jotka hän ajatteli tämän aikovan sanoa. "Ei tiedetty, rakastettiinko, voidaanko rakastaa, vaan mentiin kenelle sattui ja sitten kärsittiin koko elämän aika; niinkö mielestänne on parempi?" sanoi nainen, nähtävästikin suunnaten puheensa minulle ja asianajajalle, mutta vähimmin kaikista ukolle, jonka kanssa puhui.
"Kovin ovat sivistyneet", toisti kauppias, silmäillen halveksivasti naista ja jättäen hänen kysymyksensä vastausta vaille.