"Olisi huvittavaa tietää, kuinka te selitätte sivistyksen ja aviollisen eripuraisuuden keskinäisen yhteyden", virkkoi asianajaja, tuskin huomattavasti hymyillen.
Kauppias aikoi sanoa jotakin, mutta nainen anasti häneltä suunvuoron.
"Ei, se aika on jo ollut ja mennyt", sanoi hän. Mutta asianajaja keskeytti:
"Ei, antaakaahan hänen lausua mielipiteensä."
"Tyhmyydet johtuvat sivistyksestä", sanoi ukko päättävästi.
"Naitetaan sellaisia, jotka eivät rakasta toisiaan, ja sitten ihmetellään, etteivät elä sovussa", ehätti nainen puhumaan, katsahtaen asianajajaan ja minuun sekä kauppapalvelijaankin, joka oli noussut paikaltaan ja kyynärpäät sohvan selustalla kuunteli hymyillen keskustelua.
"Vain eläimiähän voi parittaa isännän mielen mukaan, mutta ihmisillä on taipumuksensa, kiintymyksensä", jatkoi nainen, selvästikin haluten suututtaa kauppiasta.
"Suotta noin puhutte, rouva", sanoi ukko, "eläin on luontokappale, mutta ihmiselle on annettu laki".
"Mutta kuinka voi elää ihmisen kanssa kun ei ole rakkautta?" kiirehti nainen yhä ilmaisemaan mielipiteitään, jotka hänestä arvatenkin tuntuivat perin uusilta.
"Ennen ei huolehdittu sellaisista", vastasi ukko opettavalla äänensävyllä, "vasta nyt ne sellaiset ajatukset ovat alkaneet kierrellä. Mitäs, vaimo sanoo: 'nyt minä lähden luotasi'. Entä talonpojilla — sama asia heilläkin. 'Siin' on', tokaisee, 'paitasi ja housusi, minä lähden Vanjkan matkaan, hänellä on kiharampi tukka kuin sinulla'. On siinäkin järkeä! Ja naisella tulee ennen kaikkea olla pelko".