"Eikähän tunnonvaivoja voinutkaan olla, koska meidän oloissamme ei mitään omaatuntoa olekaan, paitsi, jos niin voi sanoa, yleisen mielipiteen ja rikoslain omaatuntoa. Mutta niitähän ei loukata, kumpaistakaan: yleisen mielipiteen vuoksi en tarvitse arkailla, kaikkihan niin tekevät — niin Maria Pavlovna kuin Ivan Saharitsh. Ja miksi saattaa maailmaan kerjäläisiä tahi riistää itseltään mahdollisuus ottaa osaa seuraelämään? Ei myöskään ole mitään syytä arkailla rikoslain vuoksi tahi pelätä sitä. Raa'at rahvaantytöt ja sotamiesten vaimothan ne vain heittävät lapsia lammikkoihin ja kaivoihin, heidät tietenkin on teljettävä tyrmään, mutta meillähän kaikki tapahtuu hyvissä ajoin ja siivolla tavalla.

"Niin elimme taas kaksi vuotta. Lääkäriheittiöiden neuvoma keino alkoi nähtävästi vaikuttaa: vaimoni pulskistui ja kaunistui kuin kesän viimeinen kauneus. Hän tunsi sen ja huolehti itsestään. Häneen tuli jonkinlaista uhmaavaa kauneutta, joka kiihdytti ihmisiä. Hän oli kolmikymmenvuotias, synnytyksestä vapaa, hyvinsyötetty ja ärtynyt nainen täydessä voimassaan. Hänen olemuksensa saattoi miehet rauhattomiksi. Kun hän liikkui miesten joukossa, kiintyivät häneen kaikkien katseet. Hän oli kauan aikaa paikoillaan seissyt, syötetty ajohevonen, joka on päästetty suitsista. Suitsia ei ollut minkäänlaisia, yhtä vähän kuin sellaisia on yhdeksälläkymmenelläyhdeksällä sadasta naisesta meidän piirissämme. Ja minä tunsin että minuakin pelotti."

XIX.

Hän nousi yht'äkkiä ja siirtyi aivan ikkunan luo.

"Suokaa anteeksi", virkkoi hän ja istui pari kolme minuuttia mitään puhumatta, tuijottaen ikkunaan. Sitten hän huoahti raskaasti ja tuli taas istumaan vastapäätä minua. Hänen piirteensä olivat kokonaan muuttuneet, katseensa oli surullinen, ja miltei kummallinen hymy karehti hänen huulillaan.

"Olen hiukan väsynyt, mutta jatkan. Aikaa on vielä, ei vielä sarasta. No, niin", alkoi hän taas, sytytettyään savukkeen. "Hän kävi täyteläisemmäksi siitä pitäin kuin lakkasi synnyttämästä, ja hänen tautinsa — alituinen huoli lasten tähden — alkoi mennä ohitse… ehkei juuri sitä, mutta hän ikäänkuin selvisi humalasta, tuli tajuihinsa ja näki ympärillään Jumalan maailman ja sen riemut, jotka hän oli unohtanut, mutta jossa hän ei ollut osannut elää, — Jumalan maailman, jota hän ei lainkaan käsittänyt. 'Kumpa vain en päästäisi käsistäni! Aika rientää, eikä tule takaisin!' Minusta tuntuu, että hän ajatteli tai pikemminkin tunsi niin, eikähän hän olisi voinut ajatella eikä tuntea toisin: hänet oli kasvatettu siihen ajatukseen, että maailmassa vain yksi on jonkin arvoista — rakkaus. Hän joutui naimisiin, sai jotakin tästä rakkaudesta, joka ei ainoastaan ollut kaukana siitä mitä oli luvattu, odotettu, mutta jonka lisäksi tuli paljon pettymyksiä, kärsimyksiä ja vielä aivan odottamaton vaiva — sellainen lapsijoukko! Tämä vaiva näännytti hänet. Ja nyt hän saikin avuliailta lääkäreiltä tietää, että voi olla lapsia saamattakin. Hän ilostui, koetteli sitä ja alkoi taas elää vain sille, mitä tunsi — rakkaudelle. Mutta rakkaus turmeltuneen, mustasukkaisen ja aina ilkeän miehen kanssa ei enää ollut oikeaa. Hänelle alkoi häämöttää jonkinlainen toinen, puhdas, uusi rakkaus; niin ainakin arvelin hänestä. Hän alkoi katsella ympärilleen, ikäänkuin odottaen jotakin. Minä näin sen enkä voinut olla vapisematta.

"Sattui tuhkatiheään, että hän, kuten ainakin, keskustellessaan kanssani toisten välityksellä, s.o. puhuen sivullisten kanssa, mutta kohdistaen sanansa minuun, mainitsi rohkeasti, lainkaan ajattelematta, että hän tuntia aikaisemmin oli puhunut aivan päinvastoin, mainitsi puolivakavasti, että äidin huoli on — petosta, ettei kannata uhrata elämäänsä lapsilleen, kun on nuoruutta ja voi nauttia elämästä. Hän huolehti lapsistaan vähemmin, ei enää niin rajattomalla antaumuksella kuin ennen, mutta alkoi hoidella itseään yhä enemmän, huolehti ulkonäöstään, vaikkakin salaillen sitä, huvitella, vieläpä kehittää itseään. Hän kävi taas innokkaasti käsiksi pianonsoittoon, joka oli jäänyt häneltä aivan unohduksiin. Siitä saikin kaikki alkunsa."

Hän kääntyi taas ikkunaan päin, tuijottaen siihen väsynein katsein, mutta taas kohta, nähtävästi ponnistaen tahtoaan, jatkoi:

"No niin, sitten tuli tuo mies…"

Hän siirtelihen ja tuhautti pari kertaa nenäänsä omituisella tavallaan.