"'Mitä, mitä nyt?'
"'Mene tiehesi, Jumalan tähden, mene!'
"Joko hän sitten teeskenteli, ettei käsittänyt, mitä tarkoitin, tahi ei todellakaan käsittänyt, mutta hän loukkaantui ja suuttui kovasti. Hän nousi, mutta ei poistunut, vaan pysähtyi keskelle huonetta.
"'Sinä olet käynyt aivan mahdottomaksi', alkoi hän. 'Ihmisen kanssa, jolla on tuollainen luonne, ei enkelikään voisi elää.' Ja koettaen kuten aina, loukata minua mahdollisimman kipeästi, hän huomautti käytöksestäni hänen sisartaan kohtaan (olin kerran vimmoissani ollut karkea hänen sisarelleen). Hän tiesi, että se koski minuun, ja siksi iski minua siihen kohtaan. 'Tämän jälkeen ei mikään tekosi voi minua enää kummastuttaa', päätti hän.
"'Niin, niin, nyt sinä loukkaat, halvennat, häpäiset minua, ja minussa taaskin on syy', ajattelin, ja yht'äkkiä minut valtasi niin kiihkeä viha häntä kohtaan, jollaista milloinkaan ennen en ollut tuntenut.
"Minut valtasi ensi kerran halu ilmaista vihaani fyysillisesti. Ponnahdin pystyyn ja syöksyin hänen luokseen; mutta samassa silmänräpäyksessä kuin hypähdin seisoalleni, tajusin vihani ja kysyin itseltäni: 'onko edullista antautua tämän tunteen valtaan?' ja heti vastasin, että se olisi edullista, että se säikähdyttäisi häntä, ja aloin heti, sensijaan että olisin koettanut lannistaa vimmaani, vain kiihdyttää sitä ja olin mielissäni, kun tunsin sen yhä yltyvän.
"'Mene, tahi tapan sinut!' huusin, mennen aivan hänen luokseen ja tarttuen hänen käteensä. Kiihdytin tietoisesti äänensävyäni puhuessani, ja varmaan olin kauhean näköinen, sillä hän säikähtyi niin, ettei kyennyt liikahtamaankaan, vaan mutisi: 'Vasja, mitä ajattelet, mikä sinun on?'
"'Mene!' karjuin yhä kovemmin, 'Sinä saatat minut raivoihini. En vastaa teoistani!'
"Päästettyäni raivoni valloilleen juovuin siitä ja tahdoin vielä tehdä jotakin tavatonta, mikä olisi ilmaissut vimmani rajattomuutta. Minussa raivosi halu lyödä häntä, tappaa hänet, mutta tiesin, ettei se käynyt laatuun, ja senvuoksi, päästääkseni kuitenkin kiukkuni purkaantumaan, sieppasin pöydältä paperipainimen ja heitin sen maahan hänen ohitseen, vielä kerran huutaen: 'pois täältä!' Heitin sen taitavasti hänen sivuitseen. Silloin hän poistui, mutta pysähtyi ovelle. Ja vielä hänen nähtensä (tein sen vartavasten, jotta hän näkisi) sieppasin pöydältä kaikenlaisia esineitä, kynttilänjalkoja, mustetolpan ja heittelin niitä maahan yhä huutaen: 'Mene! tiehesi heti! En vastaa teoistani!' Hän meni — ja minä herkesin heti raivoamasta.
"Tunnin kuluttua tuli lastenhoitaja luokseni ja sanoi, että vaimollani oli hysteerinen kohtaus. Menin hänen luokseen; hän itki ja nauroi, ei voinut puhua mitään ja vapisi koko ruumiiltaan. Hän ei teeskennellyt, hän oli todella sairas.