Toisena päivänä hän, huolimatta vaimonsa ja lankonsa kaikista kielloista, matkustikin Pietariin.
Hän läksi tälle matkalle vain yhden asian tähden: pyytämään viidentuhannen ruplan paikkaa. Hän ei enää tavoitellut mitään erikoista hallintopiiriä, suuntaa tai toimialaa. Hän tarvitsi vain paikkaa, — viidentuhannen paikkaa, olipa se sitten ylihallituksessa, pankkialalla, rautatiellä, Keisaritar Marian laitoksissa tai vaikkapa tullissa, kunhan vain tuli tuo viisituhatta, sillä välttämätöntä oli erota omasta virastostaan, jossa häntä ei ymmärretty arvossapitää.
Ja kas: ihmeellisen odottamaton menestys seurasikin Ivan Iljitshiä tällä matkalla. Kurskin asemalla astui I luokan vaunuun tuttu F. S. Iljin ja ilmoitti Kurskin kuvernöörin juuri saaneen sähkösanoman, että ministeristössä on näinä päivinä tapahtuva se muutos, että Pjotr Ivanovitshin paikalle määrätään Ivan Semjonovitsh.
Esitetyllä paikanmuutoksella oli, paitsi merkitystään Venäjälle, erikoinen merkitys Ivan Iljitshiin nähden sen kautta että se hänelle oli mitä suurimmassa määrässä otollinen. Pjotr Ivanovitsh oli nimittäin Sakari Ivanovitshin ystävä, joka Sakari Ivanovitsh taas oli Ivan Iljitshin hyvä toveri ja ystävä.
Moskovaan päästyään sai Ivan Iljitsh tietää että vaihdos oli tosi, ja saavuttuaan Pietariin tapasi heti Sakari Ivanovitshin, jolta sai kuin saikin lupauksen varmasta paikasta ennenpalvelemassaan oikeusministeristössä.
Viikon perästä lennätti hän vaimolleen sähkösanoman:
Sakari nimitetty Müllerin paikalle, ensi esittelyssä saan määräykseni.
Mainitun henkilövaihdoksen johdosta sai siis Ivan Iljitsh odottamattaan entisessä virastossaan sellaisen nimityksen, jossa hän kohosi pari astetta ylemmäksi tovereitaan, saaden viidentuhannen palkan ynnä kolmetuhatta viisisataa ruplaa muuttorahoiksi. Kaikki harmi entisiä vihamiehiään sekä koko virastoa kohtaan oli unhoitettu, ja Ivan Iljitsh tunsi itsensä täysin onnelliseksi.
Hän palasi maalle iloisempana ja tyytyväisempänä kuin oli pitkään aikaan ollut. Myös Praskovja Fjodorovna ilahtui ja heidän välillään syntyi aselepo. Ivan Iljitsh jutteli, kuinka kaikki hänelle Pietarissa olivat osoittaneet suosiota, kuinka kaikki hänen vihamiehensä nyt olivat nolattuina madelleet hänen jaloissaan, kuinka kaikki kadehtivat hänen asemaansa, ja varsinkin, kuinka kaikki häntä kovasti rakastivat siellä Pietarissa.
Praskovja Fjodorovna kuunteli hänen puheitaan ja oli uskovinaan kaiken eikä sanonut vastaan missään asiassa, vaan teki ainoastaan suunnitelmia uuteen elämänjärjestykseen siinä kaupungissa, jonne oli muutettava. Ja Ivan Iljitsh näki ilokseen, että nämät suunnitelmat olivat hänen omia suunnitelmiaan, että ne sopivat yhteen ja että hänen kompastunut elämänsä saapi jälleen takaisin pysyväisen, sille kuuluvan hauskan ja sovinnollisen luonteensa.