Ivan Jegorovitsh Shebekin yksityisessä virkahuoneessa, suuressa oikeuspalatsissa, jossa paraikaa oli käsillä Melvinskin juttu, kohtasivat toinen-toisensa heti istunnon jälkeen oikeuden jäsenet sekä yleinen syyttäjä. Syntyi keskustelu kuuluisasta Krasovskin asiasta. Fjodor Vasiljevitsh kiivastui ja koetti todistaa, ettei asia ollut tuomiovallan ratkaistavissa, Ivan Jegorovitsh väitti päinvastoin pysyen kiinni omassa mielipiteessään, mutta Pjotr Ivanovitsh ei huolinut ottaa osaa koko väittelyyn, vaan selaili juuri ilmestynyttä sanomalehteä.
— Hyvät herrat! virkkoi hän yhtäkkiä, — Nyt on Ivan Iljitsh kuollut.
— Mitä sanotte?
— Lukekaa itse, — sanoi hän Fjodor Vasiljevitshille, ojentaen tälle vielä tuoreuttaan tuoksahtavan numeron.
Mustan kehyksen sisässä seisoi painettuna: "Sydämmellisellä murheella ilmoitan täten sukulaisille ja tuttaville, että rakastettu puolisoni, Oikeudenjäsen, Ivan Iljitsh Golovin vaipui kuolemanuneen 4:nä p:nä helmikuuta tänä 1882 vuonna. Ruumissaatto lähtee perjantaina k:lo 1, jälkeen puolenpäivän. Praskovja Fjodorovna Golovina."
Ivan Iljitsh oli ollut koossa-olevien herrojen virkatoveri, ja kaikki olivat hänestä pitäneet. Hän oli sairastanut jo muutamia viikkoja tautia, jota oli sanottu parantamattomaksi. Jo ennen oli ollut puhetta siitä, että siinä tapauksessa että tämä mies kuolee, Aleksejev voipi tulla määrätyksi hänen paikalleen, Aleksejevin paikalle taas — joko Vinnikov tahi Shtabel. Niin että kuullessaan Ivan Iljitshin nyt kuolleen, ajatteli jokainen läsnäolevista herroista ensimmäiseksi sitä, mikä merkitys tällä kuolemalla saattoi olla itse Oikeudenjäsenten tai heidän tuttavainsa paikanmuutoksiin ja virkaylennyksiin.
"Nyt varmaankin saan Shtabelin tai Vinnikovin paikan", — ajatteli Fjodor Vasiljevitsh. — "Minulle on se toki aikoja luvattukin ja tekee se ylennys minulle 800 ruplaa lisätuloja, paitsi kansliatöitä."
"Nyt täytyy pyytää lankomiehelle paikanmuutosta Kalugasta", — ajatteli Pjotr Ivanovitsh. — "Vaimoni on siitä suuresti ilahtuva. Nyt eivät enää saata sanoa, etten minä koskaan ole mitään tehnyt hänen sukulaistensa hyväksi."
— Niin minä ajattelinkin, ettei se mies enää nouse vuoteeltaan, — sanoi Pjotr Ivanovitsh ääneensä. — Sääli häntä!
— Mikäs häntä oikeastaan vaivasikaan?