— Olisipa täällä Natalia Savishna, kyllä siltä varmaan löytyisi hansikkaatkin! Vieraiden joukkoon en tämmöisessä asussa voi mennä, sillä jos minulta kysytään miksi en tanssi, niin mitä vastaan? enkä voi tännekään jäädä, sillä tietysti minua ruvetaan kysymään. Mitä minun siis on tekeminen?
Volodja juoksi samassa sisään:
— Mitä sinä täällä toimitat? mene ja pyydä joku neiti tanssiin… kohta alotetaan.
— Volodja, sanoin minä hänelle, osottaen likasta hansikasta, ja ääneni ilmaisi, etten ollut kaukana itkusta: — Volodja, sinä et ole tätä asiaa varmaan muistanutkaan!
— Mitä asiaa? sanoi hän kiireissään. — Jaha! Hansikkaitako, lisäsi hän ihan välinpitämättömästi huomattuaan käteni: — eipä niitä taida ollakaan, täytyy kysyä mummolta. Ja sen enempää huolehtimatta koko asiasta hän juoksi alas.
Kylmäverisyys, jolla hän puhui tästä minun mielestäni tärkeästä asiasta, rauhotti minua ja minä kiiruhdin vierashuoneeseen kokonaan unohtaen vaivaisen hansikkaani, joka jäi vasempaan käteeni.
Varovaisesti lähestyin mummon nojatuolia ja kosketin vähän hänen mantiljiansa sekä kuiskasin hänen korvaansa:
— Mummo! mitä on tehtävä? meillä kun ei ole hansikkaita!
— Mitä, poikaseni?
— Meillä kun ei ole hansikkaita, toistin minä työntäytyen yhä lähemmäksi, ja panin molemmat käteni nojatuolin kädensijalle.