"Ja minä sanoin: 'hyvä.'
"Me tulimme köysitehtaalle ja hyvä mies sanoi vaimollensa: 'tuossa on nuori mies, joka on taistellut isänmaansa puolesta ja karannut vankeudesta; hänellä ei ole kotia, ei vaatteita, ei leipää. Hän on asuva luonani. Antakaa hänelle puhtaita vaatteita, syöttäkää häntä.'
"Puolitoista vuotta olin minä köysitehtaalla ja isäntäni rupesi minusta niin pitämään, ettei tahtonut päästää pois. Ja minun oli hyvä olla. Olin silloin kaunis mies, olin nuori, pitkäkasvuinen, silmät siniset, nenä roomalainen… ja Madame L. (en voi ilmaista hänen nimeänsä) isäntäni vaimo, oli nuori, sievä nainen. Ja hän rakastui minuun.
"Nähtyään minut hän sanoi: 'herra Mauer, kuinka äitinne kutsuu teitä?'
Minä vastasin: 'Karlchen.'
"Ja hän sanoi: 'Karlchen, istukaa viereeni.'
"Minä istuin hänen viereensä, ja hän sanoi: 'Karlchen, suudelkaa minua.'
"Minä suutelin, ja hän sanoi: 'Karlchen, minä rakastan teitä niin, etten voi enää kestää, ja hän alkoi vavista'."
Karl Ivanovitsh teki nyt pitkän paussin ja ylöspäin katsellen ja päätänsä keikutellen alkoi hymyillä niinkuin hymyilevät ihmiset suloisten muistojen vallassa ollessaan.
"'Niin', alkoi hän jälleen, oikaisten itseänsä nojatuolissa ja kääräisten yönuttuansa ympärilleen, — 'paljon olen minä kokenut elämässä sekä hyvää että pahaa; mutta tässä on todistajani', sanoi hän katsahtaen kanavavaatteeseen ommeltuun vapahtajan kuvaan, joka riippui hänen vuoteensa yläpuolella, — ei kukaan voi sanoa, että Karl Ivanovitsh olisi epärehellinen mies! Minä en tahtonut mustalla epäkiitollisuudella palkita sitä hyvää, jota herra L. oli minulle tehnyt, ja päätin karata hänen luotansa. Illalla, kun kaikki olivat menneet maata, minä kirjotin kirjeen isännälleni ja panin sen huoneeni pöydälle, otin vaatteeni, kolme talaria rahaa ja läksin salaa ulos. Ei kukaan ollut minua nähnyt ja minä läksin pitkin tietä."