— Antakaapa kynä tänne, sanoi minulle opettaja ojentaen kätensä. — Se kyllä vielä kelpaa. No?
— Lud… kar… Ludvig Pyhä oli… oli… oli… hyvä ja viisas keisari…
— Mikä?
— Keisari. Hän sai päähänsä mennä Jerusalemiin ja antoi hallituksen ohjat äidilleen.
— Mikä oli tämän nimi?
— B… b… lanka?
— Kuinka? bulanka?
Minä naurahdin jotenkin vinosti ja kömpelösti.
— No, ehkä tiedätte vielä jotakin muuta? sanoi hän ivallisesti.
Minulla ei ollut enää mitään kadottamista, minä rykäsin ja aloin ladella mitä ikinä mieleeni juolahti. Opettaja kuunteli äänetönnä ja lakasi pölyä pöydältä sillä kynällä, jonka oli minulta ottanut, tuijotti korvani ohitse ja saneli: "hyvä, erinomaisen hyvä". Minä tunsin, etten tiedä mitään, — että puhun puuta heinää, ja minua suuresti kauhistutti, kun opettaja ei pysähyttänyt eikä oikaissut minua.