— Voyons Messieurs. (St Jérômella oli tapa joka tilaisuudessa sanoa: voyons!) Faites votre toilette et descendons.
XII
PIKKU AVAIN.
Tuskin olimme alas tultuamme ehtineet tervehtiä kaikkia vieraita kuin me jo käskettiin ruokapöydän ääreen. Isä oli erittäin hyvällä tuulella (hän oli tähän aikaan voiton puolella korttipelissä), oli lahjottanut Ljubotshkalle kalliin hopeaserviisin ja nyt päivällisellä muisti jättäneensä sivurakennukseen vielä makeisrasian, joka oli aijottu nimipäivän viettäjälle.
— Etten tarvitsisi lähettää palvelijaa, meneppä sinä Koko, sanoi hän minulle. — Avaimet ovat suurella pöydällä näkinkengässä, tiedäthän?… Niin ota ne, ja suurimmalla avaimella aukase toinen laatikko oikealla. Sieltä otat rasian, joka sisältää paperiin käärittyjä konvehtia, ja tuo kaikki tänne.
— Tuonko myöskin sinulle sikarit, kysyin minä, kun tiesin että hän aina päivällisen jälkeen lähetti jonkun niitä hakemaan.
— Tuo, mutta katso ettet mitään liikuta minun huoneessani, sanoi hän minun jälkeeni.
Löydettyäni avaimet sanotulta paikalta olin jo avaamassa laatikkoa, kun minua rupesi haluttamaan saada tietää mihin tuo pikkuavain kuului, joka riippui samassa renkaassa.
Pöydällä oli tuhansien erilaisten kapineiden joukossa myöskin eräs ommeltu portfölji, jossa oli pieni riippuvainen lukko, ja minua halutti koettaa sopiiko pikkuavain siihen. Yritykseni saavutti täydellisen menestyksen, portfölji aukesi ja minä löysin siinä koko joukon papereita. Uteliaisuuden tunto semmoisella varmuudella neuvoi minua ottamaan selkoa mitä papereita nuo olivat, etten malttanut kuulla omantunnon ääntä, vaan ryhdyin portföljin sisältöä tutkimaan…
* * * * *