— Sietämätön erakko! sinä olet sietämätön erakko! sanoi Dubkov kääntyen hänen puoleensa. — Ajetaan yhdessä, saat nähdä että täti on mainio nainen.
— En lähde itse enkä laske häntä, vastasi Dmitri punastuen.
— Ketä? diplomaattiako? Tahdothan sinä, diplomaatti? Katso kuinka hän kirkastui heti kun alettiin tädistä puhua.
— Ei niin, etten laske, jatkoi Dmitri nousten paikaltaan ja alkaen minuun katsomatta käydä edes takasin: vaan en kehota häntä enkä haluaisi hänen lähtevän. Nyt hän ei ole enää alaikäinen ja jos tahtoo voi hän lähteä ilman teitäkin. Mutta sinä Dubkov varmaan häpeät, että menettelet huonosti, siksi tahdot että muutkin tekisivät samoin.
— Mitä pahaa siinä on, sanoi Dubkov iskien silmää Volodjalle, — että minä kutsun teitä kaikkia tädin luo juomaan lasillisen teetä? Mutta jos sinulle on vastenmielistä, että lähdemme, niin olkoon: me ajamme Volodjan kanssa. Lähdetkö Volodja?
— Hm, hm! pani Volodja myöntävästi, — ajetaan vaan, mutta sitten palataan meille ja jatketaan pikettiä.
— Sanoppa aijotko lähteä heidän kanssaan vai etkö? kysyi Dmitri lähestyen minua.
— En, vastasin minä antaen hänelle tilaa sohvalla, johon hän istui: — minä en muutenkaan tahdo, mutta jos sinä et kehota, niin en mistään hinnasta lähde.
— Ei, lisäsin minä senjälkeen, — se ei ollut totta, ettei minua haluta lähteä heidän mukaansa; mutta olen hyvilläni etten lähde.
— Ja mainiosti teet: — elä oman tahtosi mukaan, äläkä tanssi kenenkään pillin mukaan, se on kaikkein parasta.