Ja enkeli sanoi:
— Minä sain tietää, ettei yksikään ihminen elä omalla huolehtimisellaan, vaan rakkaudesta.
Äidin ei oltu suotu tietää, mitä hänen lapsensa elääksensä tarvitsivat. Rikkaan ei suotu tietää, mitä hän itse tarvitsi. Yhdenkään ihmisen ei ole suotu tietää, tarvitseeko hän elämän saappaita vai kuolinkenkiä ennen ehtoota.
Ollessani ihmisenä, minä en jäänyt henkiin siten, että itse itsestäni olisin pitänyt huolen, vaan sen kautta, että ohikulkijassa ja hänen vaimossaan oli rakkaus, että he armahtivat minua ja mieltyivät minuun. Orvot eivät jääneet eloon siksi, että heistä oli ennalta huolta pidetty, vaan siksi, että vieraan vaimon sydämmessä oli rakkaus, joka sääli heitä ja mieltyi heihin. Ja kaikki ihmiset elävät siitä, että ihmisissä on rakkaus, mutta ei siksi, että he itse eteensä huolehtivat.
Minä tiesin ennen, että Jumala oli antanut ihmisille elämän ja toivovan heidän elävän, nyt minä käsitin vielä toisenkin asian.
Minä käsitin, ettei Jumala tahtonut, että ihmiset eläisivät erillään toisistaan, eikä sen vuoksi ole ilmaissut heille, mitä kukin itse yksinomaisesti tarvitseisi; mutta Hänen tahtonsa on, että he eläisivät yksissä ja sen vuoksi Hän ilmaisi heille sen, mitä he kaikki itseänsä ja kaikkia varten tarvitsevat.
Minä käsitin, että ihmisistä vaan näyttää siltä, että he elävät pitämällä itsestään huolta, mutta että he elävät ainoastaan rakkaudesta. Se, joka elää rakkaudessa, se elää Jumalassa ja Jumala on hänessä, sillä Jumala on rakkaus.
Ja enkeli alkoi veisata ylistysvirttä Jumalalle ja hänen äänestänsä tuvan seinät vapisivat. Ja katto aukeni ja tulinen patsas kohosi maasta taivaaseen. Ja Simo vaimoineen ja lapsineen lankesi maahan. Ja enkelin seljästä levisivät siivet ja hän kohosi taivaaseen.
Ja kun Simo tointui, niin tupa oli taas entisellään, eikä siinä, paitsi omaa väkeä, ketään enää ollut.