— Hyvä vaan, että se pyhäkin joutuu, meitä odottamatta; muutoin, vaikka kuinka puuhaisimme, ei siitä loppua tulisi.
Tuomas alkoi ajatella asiaa.
— Minulta on mennyt paljo rahaa tuohon rakennukseen; eikä sitä käy tyhjin käsin matkaan lähteminen. Sata ruplaa on suuri raha.
Elias naurahti.
— Synti on noin sanoaksesi. Sinun varasi ovat kymmenenkertaisesti isommat kuin minun, ja sinä vielä tässä puhut menoista. Sano vaan, milloin lähdetään. Vaikk'ei olekkaan, niin kyllä hankitaan.
Tuomastakin nauratti.
— Katsos vaan sitä ämmästä äijää, sanoi hän; mistäs sinä kapajat kokoon?
— Kotoani kokoon, minkä saan; sen, mikä puuttuu, hankin niin, että myön naapurille kymmenkunta mehiläispölhöä. Se on aikoja jo niitä käyttänyt.
— Niin; mutta mistä saisit hyvät mehiläisparvet; vieläpä ehkä tulet katumapäälle.
— Katuako?! Ei maar, naapuri! Eläessäni, en ikinäni ole muuta katunut kuin syntiä. Sielu on kaikista kalliin.