— Kyllähän se niin on, mutta ei se käy laatuun, kun kotona asiat eivät ole reilassa.
— Pahempi on kun sielumme asiat eivät ole reilassa. Kun kerran teimme lupauksen, niin täytyy lähteä. Niin, naapuri, lähdetään vaan matkaan.
II.
Elias sai kuin saikin toverinsa lähtemään. Tuomas arveli, ajatteli ja aamulla tulikin Eliaksen luo.
— Kyllä sinä olet oikeassa, sanoo hän: lähdetään sitten. Elämämme määrä on Herran käsissä; kukapa tietää, kauaksiko sitä on suotu. Täytyy lähteä niin kauan kuin vielä ikää ja voimia on suotu.
Viikon kuluttua ukot olivat valmiit lähtöön.
Tuomaalla oli rahat kotona. Hän otti sata ruplaa matkaan ja kaksi sataa jätti ämmälleen.
Eliaskin laittihe valmiiksi; möi naapurille kymmenen mehiläispuuta ynnä mikä niistä sikiäisi. Kaikesta tuosta otti seitsemänkymmentä ruplaa. Puuttuvat kolmekymmentä kokosi kotolaisiltaan, vähän yhdeltä, vähän toiselta. Ämmänsä antoi viimeisensä joita hautajaisiksensa oli säästöön kokoillut; miniäkin antoi säästönsä.
Ukko Tuomas määräsi tarkoin pojalleen kaikki tehtävät: mistä niittomaata oli otettava, minne lanta ajettava, kuinka tupa laitettava ja katettava; joka asian tarkoin mietti, tarkoin määräsi. Elias sanoi ämmälleen vaan että nuoret mehiläiset olisivat erilleen asetettavat ja rehellisesti naapurille toimitettavat; muista kototoimistaan ei puhunut mitään, arveli vaan: "kyllähän työ tekijäänsä neuvoo. Kai oman talonne parasta valvoa koetatte, kun kerran sen isäntiä olette".
Ukot laittautuivat matkaan. Kotolaiset leipoivat kyrsiä, laittoivat laukut ja leikkasivat uusia jalkariepuja, ukot vetivät uudet kengät jalkaansa, ottivat varavirsuja mukaan ja lähtivät. Kotoväki saattoi heitä ulos kylästä; jäähyväiset lausuttiin ja ukot lähtivät tallustamaan tietään.