Ukko sulki silmänsä, liikutteli huuliaan, ikäänkuin kootakseen voimiaan, aukaisi taas silmänsä ja sanoi:
— Kyllä te vielä tästä pystyyn pääsette. Jumalan avulla kyllä pääsette elon alkuun ja toimeen tulette. Ukko vaikeni hetkeksi, hymyili sitten ja lausui:
— Varo vaan, poikani, ettes kellenkään puhu mitään. Vieras vika peitä, niin Jumala kaksi sinulle anteeksi antaa. Ja ukko otti kynttilän molempiin käsiinsä, painoi kätensä rintaansa, huokasi, oikaisihe ja kuoli.
* * * * *
Iivana ei ilmaissut Kaapoa, eikä kukaan saanut tietää, kuinka valkea oli päässyt irti.
Ja Iivanan sydän leppyi; eikä Kaapo voinut ymmärtää, miksi Iivana ei kellenkään ilmaissut häntä. Alussa Kaapo pelkäsi häntä, mutta sitten tottui häneen. Miehet lakkasivat ensin riitelemästä ja sitten lakkasi heidän kotoväkensäkin. Niin kauan kuin uusia taloja rakennettiin, asuivat molemmat perheet samassa talossa, ja kun kylä sitten taas saatiin kuntoon ja talot asetetuiksi kauemmaksi toisistaan, jäivät Kaapo ja Iivana naapuruksiksi samaan pesään.
Ja niin elivät Iivana ja Kaapo kuni naapurit ainakin, niinkuin heidän isänsäkin olivat elelleet. Ja aina muistaa Iivana Schtscherbakoff isänsä neuvoa ja Jumalan käskyä, että valkea on alussa sammutettava.
Ja jos joku tekee hänelle pahaa, niin ei hän koita sitä sille kostaa, vaan kokee kääntää asiaa parhaaseen päin; ja jos joku sanoo hänelle pahan sanan, niin ei hän suinkaan koeta keksiä kahta katkerampaa vastausta, vaan neuvoo toista, ettei hänen niin pahasti pitäisi puhuman; ja niin hän vaimomäkeäkin ja lapsiansakin neuvoo tekemään. Ja niin parani Iivanan olo ja elo ja hän rupesi voimaan entistänsä paremmin.