Iivana vaan katsoi pitkään isäänsä ja oli vaiti eikä voinut mitään sanoa.
— Vastaa Jumalan edessä, kenen syy se on? Mitä minä sinulle sanoin?
Tässä vasta Iivana tuli tuntoonsa ja käsitti kaikki. Hänen äänensä värisi, kun hän lausui: anna, isäni, minulle anteeksi, minä olen rikkonut sekä sinua että Jumalaa vastaan.
Ukko liikutti käsiään, muutti kynttilän vasempaan käteensä, kurotteli oikeaa otsaansa, tahtoen ristiä silmänsä, mutta hän ei jaksanut nostaa kättänsä ja se jäi sikseen.
— Kiitos olkoon Jumalan! Kiitos olkoon Sinun, taivaan Herra! sanoi hän ja loi katseensa taas sivulle poikaansa.
— Janne! kuules Janne!
— Mitä, isäni?
— Mitä sinun nyt tulee tehdä?
Iivana vaan itki.
— En tiedä, isäni, sanoi hän, kuinka nyt olla ja elää?