Tempasi rahan pöydältä, kävi kätkemään sen ja samalla sanoo:
— Ei minulla ole illallista. Mikä sitä kaikkia alastomia juoppoja jaksaisi ruokkia.
— Voi Martta! Hallitseppa kielesi. Kuule ensin, mitä sinulle sanotaan,
— Eipä humalaisen hullun puheista kuitenkaan viisastuisi. Enpä syyttä estellyt sinun vaimoksesi ruvetessani. Äitini antoi minulle ison joukon palttinakääryjä myötäjäisiksi — sinä joit ne; menit ostamaan turkkia — joit senkin.
Simo kylläkin tahtoi selittää vaimolleen juoneensa vaan kaksikymmentä kopeekkaa ja kertoa, missä ja kuinka tuon vieraan kohtasi; mutta Martta ei suo hänelle sananvuoroa, sanat tulvailevat parittain hänen suustansa. Mitä jo kymmenen vuotta sitten tapahtui, senkin nyt laulaa kuuluville.
Martta toimitti ja puhui puhumistaan; viimein kohahti Simon luo ja tempasi häntä hihasta.
— Anna pois minun mekkoni. Yksi vaan minulla onkin ja senkin riistit päältäni ja kiskoit yllesi. Anna pois sinä kylänkoira. Jospa siihen paikkaan pakahtuisit.
Simo alkoi riisua mekkoa, käänsi hihan nurin, akka nykäisi siitä, niin että neulokset rasahtivat. Sitten eukko tempasi mekkonsa, heitti sen päähänsä ja tarttui kääkään. Oli jo lähteä tuvasta, mutta pysähtyi vielä: sydän rupesi sulamaan — halusi päästä mielipahasta ja saada tietää, kuka tuo vieras oli.
IV.
Martta siis pysähtyi ja sanoi: