Mitä meidän siis on tekeminen?

by graf Leo Tolstoy

Tuon luulotellun tieteen edustajat hyvin mielellään kuvittelevat asian tilan olevan semmoisen, mutta semmoista asian tilaa ei ole koskaan maailmassa ollut. Semmoinen kuvittelu yhteiskunnasta on samaa kuin kuvittelu alkuperäisestä, turmeltumattomasta, täydellisestä ihmisyhteiskunnasta, jota niin suosivat entisajan filosoofit. Mutta semmoista tilaa ei ole koskaan ollut. Kaikissa yhteiskunnissa, missä on ollut rahaa, ovat heikommat ja aseettomat aina olleet väkevämmän ja aseellisen väkivallan alaisina, ja siellä, missä on ollut olemassa väkivalta, on arvomitan — rahan, olipa se mitä laatua tahansa: karjaa, nahkoja, metallia — aina välttämättömästi täytynyt kadottaa tämän merkityksensä ja saada väkivallasta lunastaumisen merkityksen. Rahalla on epäilemättä ne viattomat ominaisuudet, joita tiede luettelee, mutta nämä ominaisuudet sillä olisi todellisuudessa ainoastaan siinä yhteiskunnassa, jossa ei toinen ihminen olisi toisen väkivallan alainen, s.o. ihanteellisessa yhteiskunnassa. Mutta semmoisessa yhteiskunnassa ei rahaakaan, rahana, yhteistä arvomittaa, ollenkaan olisi, niinkuin ei sitä ollut eikä voinut olla kaikissa niissä yhteiskunnissa, jotka eivät olleet joutuneet yleisen valtiollisen väkivallan alaisiksi. Kaikissa meille tunnetuissa yhteiskunnissa sitä vastoin, missä on olemassa raha, se saa vaihtokeinon merkityksen ainoastaan sen vuoksi, että se on väkivallan välikappaleena. Ja sen tärkein merkitys ei ole vaihtokeinona, vaan väkivallan välikappaleena oleminen. Siellä, missä on olemassa väkivalta, ei raha voi olla oikeana vaihtokeinona, sillä se ei voi olla arvomittana. Arvomittana se ei voi olla senvuoksi, että, niin pian kuin yhteiskunnassa toinen ihminen saattaa riistää toiselta hänen työnsä tuotteet, tämä on mitta kadottanut merkityksensä. Jos eläinmarkkinoille yhtaikaa tuodaan hevosia ja lehmiä, joista toiset ovat omistajiensa kasvattamia ja toiset väkisin toisilta omistajilta ryöstetyltä, niin on selvää, ettei hevosten ja lehmien arvo näillä markkinoilla tule vastaamaan näitten elukoitten kasvattamisvaivaa. Kaikkien muittenkin esineitten arvot muuttuvat tämän muutoksen mukaan, eikä raha tule määräämään näitten esineitten arvoa. Sitä paitsi, jos voi väkivallalla hankkia lehmän, hevosen tai talon, niin voi samalla väkivallalla hankkia rahaakin ja tällä rahalla sitten hankkia mitä tuotteita tahansa. Mutta jos rahakin hankitaan väkivallalla ja käytetään esineitten ostoon, niin raha kadottaa jo kokonaan vaihtokeinon luonteensa. Väkivallan tekijä, joka on ryöstänyt rahat ja antaa niitä työn tuotteista, ei vaihda, vaan ainoastaan ottaa rahan avulla kaiken sen, mitä tarvitsee.

Mutta jos nyt olisikin olemassa semmoinen luuloteltu, mahdoton yhteiskunta, jossa, ilman että ihmiset ovat yleisen valtion väkivallan alaisina, rahalla — hopealla ja kullalla — olisi arvomitan ja vaihtokeinon merkitys, niin semmoisessakin yhteiskunnassa raha väkivallan ilmestyessä heti kadottaisi merkityksensä. Ajatelkaamme, että tähän yhteiskuntaan ilmestyy väkivallantekijä valloittajan muodossa. Tämä sortaja anastaa lehmät, hevoset, vaatteet ja talot, mutta hänen on epämukavata pitää tuota kaikkea hallussaan ja sen vuoksi on luonnollista, että hän keksii anastaa asukkailta myöskin sen, mikä heidän keskuudessaan on arvomittana ja vaihdetaan kaikellaisiin esineisiin — nimittäin rahan. Ja heti silloin raha lakkaa olemasta arvomittana siinä yhteiskunnassa, sillä kaikkien esineitten arvomitta tulee aina olemaan riippuvainen sortajan mielivallasta. Se esine, joka on enemmän tarpeellinen sortajalle ja josta hän antaa enemmän rahaa, saapi suuremman arvon ja päinvastoin. Niin että yhteiskunnassa, joka on joutunut väkivallan alaiseksi, saa raha heti vallitsevan merkityksen väkivallan välikappaleena sortajan käsissä ja säilyttää vaihtokeinon merkityksen sorretulle ainoastaan siinä suhteessa, kuin se on edullista sortajalle.

Ajatelkaamme tätä asiain tilaa pienessä piirissä. Maaorjat toimittavat tilanhaltijalle palttinaa, kanoja, lampaita, ja tekevät hänelle päivätöitä. Tilanomistaja muuttaa luonnossa maksettavan veron rahaveroksi ja määrää hinnan eri veroesineille. Se, jolla ei ole palttinaa, viljaa, karjaa, työvoimia, voipi suorittaa veronsa määrätyllä rahasummalla. Silminnähtävää on, että tämän tilanhaltijan talonpoikaiskunnassa esineitten arvo tulee aina riippumaan tilanhaltijan mielivallasta. Tilanhaltija käyttää kokoomiansa esineitä ja sen mukaan, missä määrin mikin niistä on hänelle tarpeellinen, määrää niille korkeampia tai alhaisempia hintoja. Selvää on, että ainoastaan tilanhaltijan mielivalta tai tarve määrää myöskin näitten esineitten hinnat maksajain kesken. Jos tilanhaltija tarvitsee viljaa, niin hän määrää kalliin hinnan oikeudesta olla toimittamatta määrättyä viljamäärää, ja huokean hinnan oikeudesta olla toimittamatta palttinaa, karjaa ja työtä. Ja sen vuoksi ne, joilla ei ole viljaa, tulevat myymään toisille työtänsä, palttinaansa ja karjaansa, ostaakseen viljaa tilanhoitajalle toimitettavaksi. Jos taas tilanhaltija tahtoo muuttaa kaikki verot rahaveroiksi, niin silloinkaan ei esineitten hinta tule riippumaan niitten työarvosta, vaan ensiksikin siitä rahamäärästä, jonka tilanhaltija tulee vaatimaan, ja toiseksi siitä, mitkä talonpoikain tuottamat esineet ovat tilanhaltijalle enemmän tarpeen ja mistä hän siis enemmän maksaa. Rahojen periminen talonpojilta olisi vaikuttamatta esineitten arvoon talonpoikien kesken ainoastaan silloin, jos ensiksikin tilanhaltijan talonpojat asuisivat erillään muista ihmisistä, eivätkä olisi suhteissa muuta kuin keskenänsä ja tilanhaltijansa kanssa, ja toiseksi silloin, kun tilanhaltija käyttäisi rahaa esineitten ostoon ei omasta kylästään, vaan muualta. Ainoastaan näillä kahdella ehdolla esineitten arvo, vaikka nimellisesti muuttuneenakin, pysyisi suhteellisesti säännöllisenä, ja rahalla olisi arvomitan ja vaihtokeinon merkitys. Mutta jos talonpojat ovat taloudellisissa suhteissa ympäristön asukasten kanssa, niin ensiksikin siitä, minkä verran tilanhaltija vaatii rahaa, tulee riippumaan heidän tuotteittensa suurempi tai pienempi arvo suhteessa naapureihin. (Jos naapureilta vaaditaan vähemmän rahaa kuin heiltä, niin heidän tuotteensa tulevat olemaan huokeampia kuin heidän naapuriensa tuotteet, ja päinvastoin). Ja toiseksi rahojen periminen talonpojilta olisi vaikuttamatta tuotteiden arvoon ainoastaan silloin, kun tilanhaltija ei käyttäisi perimiänsä rahoja omien talonpoikiensa tuotteiden ostoon. Sillä jos hän käyttää rahoja omien talonpoikiensa tuotteiden ostoon, niin on silminnähtävää, että itse suhde erillaisten esineitten hintojen välillä itse talonpoikien kesken tulee alituiseen muuttumaan sen mukaan, kuin tilanhaltija ostaa sitä tai tätä tavaraa. Otaksukaamme, että joku tilanhaltija määrää hyvin korkean veron, ja hänen naapurinsa taas alhaisen, niin on selvää, että edellisen tilanhaltijan piirissä kaikki esineet tulevat olemaan huokeampia kuin jälkimmäisen piirissä, ja että hinnat kumpaisessakin piirissä tulevat riippumaan ainoastaan verojen kohoamisesta tai alenemisesta. Semmoinen on väkivallan vaikutus hintoihin. Toisena vaikutuksena, joka johtuu edellisestä, tulee olemaan kaikkien esineitten suhteellinen arvo. Jos esim. joku tilanhaltija pitää hevosista ja maksaa niistä kalliita hintoja, toinen taas pitää käsiliinoista ja maksaa niistä paljon, niin on selvää, että näitten tilanhaltijain alueilla tulevat hevoset ja käsiliinat olemaan kalliita, ja näitten esineitten hinta ei tule vastaamaan lehmien ja viljan hintaa. Jos sitten käsiliinojen ihailija sattuu kuolemaan ja hänen perillisensä tulee pitämään esim. kanoista, niin on selvää, että käsiliinojen hinta laskee ja kanojen hinta nousee. Siinä yhteiskunnassa, missä toinen ihminen on toisen väkivallan alainen, rahan merkitys, arvomittana, heti joutuu väkivallantekijäin mielivallasta riippuvaksi, ja sen merkitys työn tuotteiden vaihtokeinona vaihtuu mukavimpaan keinoon käyttää hyväkseen toisen työtä. Rahaa ei sortaja tarvitse vaihtoa eikä arvomittojen määräämistä varten — hän määrää ne itse — vaan ainoastaan mukavammin harjoittaakseen väkivaltaa, sillä rahaa säästyy, ja rahalla on kaikkein helpointa pitää orjuudessa suurta ihmisjoukkoa. Anastaa koko karja sitä varten, että olisi aina sekä hevosia, lehmiä että lampaita niin paljon kuin kulloinkin tarvitsee, on epämukavata senvuoksi, että niitä täytyy elättää. Sama on asianlaita viljan suhteen — se voi pilaantua, sama myöskin päivätyön — välistä tarvitaan tuhat työmiestä, välistä taas ei yhtään. Raha, vaadittuna siltä, jolla sitä ei ole, tekee mahdolliseksi vapautua kaikista noista epämukavuuksista ja saada aina kaikki, mitä tarvitsee, ja senvuoksi ne ovatkin tarpeen sortajalle. Sitä paitsi ne ovat hänelle tarpeen senkin vuoksi, ettei hänen oikeutensa käyttää hyväkseen toisen työtä rajoittuisi vaan muutamiin ihmisiin, vaan ulottuisi kaikkiin rahaa tarvitseviin ihmisiin. Silloin, kun ei ollut rahaa, saattoi kukin tilanhaltija käyttää hyväkseen ainoastaan maaorjiensa työtä, mutta kun kaksi tilanhaltijaa päätti ottaa orjiltaan rahaa, jota heillä ei ollut, saivat he molemmat käyttää hyväkseen kaikkia niitä voimia, joita oli kummallakin maatilalla.

Ja senvuoksi katsoo sortaja edullisemmaksi vaatia kaikki saatavansa rahassa, ja sitä varten se onkin hänelle tarpeen. Sorretulle taas, sille, jolta otetaan hänen työnsä, ei raha voi olla tarpeen ei vaihtoa varten — hän harjoittaa vaihtokauppaa rahattakin, niinkuin ovat tehneet kaikki kansat, joilla ei ole ollut hallitusta, ei arvomittojen määräämistä varten, sillä tuo määrääminen tapahtuu hänestä huolimatta, ei säästämistä varten, sillä se, jolta riistetään hänen työnsä tuotteet, ei voi säästää, eikä maksujen suorittamista varten, sillä sorretun tulee silloin enemmän maksaa, kuin saada. Silloinkin, kun hänen tulee saada, ei maksua hänelle suoriteta rahassa, vaan tavarassa — jos työmies ottaa palkkion työstään suorastaan isäntänsä puodista, ja aivan samoin, jos hän koko ansionsa edestä ostaa vapaista puodeista välttämättömimmät tarpeensa. Häneltä vaaditaan rahaa ja hänelle sanotaan, että, jos ei hän niitä maksa, hänelle ei anneta maata, viljaa, tai häneltä otetaan hänen lehmänsä, talonsa ja hänet pannaan työhön tai vankilaan. Vapautua tästä hän voi ainoastaan myymällä työnsä tuotteet ja itse työnsä niistä hinnoista, joita ei määrää säännöllinen vaihto, vaan se valta, joka vaatii häneltä rahaa.

Ja näissä olosuhteissa, joissa verot vaikuttavat arvoihin ja jotka uudistuvat aina ja kaikkialla, — tilanhaltijoilla pienessä piirissä, valtioissa suuressa piirissä, — näissä olosuhteissa, joissa arvojen muuttumisen syyt ovat yhtä silminnähtävät, kuin on silminnähtävää kulissien taakse katsojalle, mitenkä ja minkä vuoksi nuken jalat nousevat ja laskeutuvat, näissä olosuhteissa puhua siitä, että raha on vaihtokeino ja arvomitta, on vähintäinkin kummallista.

XX.

Kaikki orjuuttaminen perustuu vaan siihen, että toinen ihminen voi riistää toiselta elämän ja sitä uhkaamalla pakoittaa toisen täyttämään tahtoansa.

Erehtymättä saattaa sanoa, että, jos on olemassa ihmisen orjuuttaminen, s.o. että toinen vasten omaa tahtoaan, toisen tahdosta, tekee joitakin hänelle epämieluisia tekoja, syynä tähän on ainoastaan väkivalta, joka nojautuu elämän riistämisen uhkaukseen. Jos ihminen antaa koko työnsä toiselle, saa riittämätöntä ravintoa, antaa pienet lapset raskaaseen työhön, lähtee pois maaltaan ja uhraa koko elämänsä hänelle vastenmieliseen ja tarpeettomaan työhön, niinkuin tapahtuu silmiemme edessä meidän maailmassamme, niin varmasti voi sanoa hänen tekevän sitä ainoastaan sen vuoksi, että häntä uhkaa elämän menettäminen, jos hän tästä kaikesta kieltäytyy. Senpä vuoksi meidän sivistyneessä maailmassamme, jossa suurin osa ihmisiä, ollen hirmuisessa puutteessa, tekee heille vastenmielistä ja tarpeetonta työtä, on ihmisten enemmistö elämän riistämisen uhkaan perustuvassa orjuudessa. Missä sitten on orjuus ja missä elämän riistämisen uhka?

Muinaisina aikoina olivat orjuuttamiskeino ja elämän riistämisen uhka silminnähtäviä. Käytettiin alkuperäistä orjuuttamiskeinoa, suorastaan uhkaamalla tappaa miekalla. Aseellinen sanoi aseettomalle: minä voin sinut tappaa, niinkuin näit minun vastikään veljesi tappaneen, mutta minä en tahdo sitä tehdä, minä armahdan sinua senvuoksi, että meille kummallekin on edullisempaa, että sinä teet työtä minun hyväkseni, kuin että sinä tulet tapetuksi. Tee siis kaikki, mitä minä käsken, ellet tahdo menettää henkeäsi. Ja aseeton alistui ja teki kaikki, mitä aseellinen vaati. Aseellinen uhkaili ja aseeton teki työtä. Se oli sitä persoonallista orjuutta, joka ensin ilmestyy kaikilla kansoilla ja nykyäänkin on vielä tavattavissa alkuperäisillä kansoilla. Elämän muodostuessa tämä ensimäinen keinokin muuttaa muotonsa, sillä se tulee silloin vähemmän mukavaksi sortajalle. Sortajan täytyy, voidakseen käyttää hyväkseen heikkojen työtä, ruokkia ja pukea heitä, s.o. ylläpitää heitä niin, että he kykenisivät työhön, ja tämän kautta rajoittuu orjuutettujen lukumäärä. Sitä paitsi tämä keino pakoittaa sortajaa olemaan aina sorretun ääressä häntä uhkaamassa. Ja niin keksittiin toinen orjuuttamiskeino.

Viisi tuhatta vuotta sitten, niinkuin raamatussa kerrotaan, keksi Joosef tuon uuden, mukavamman ja laajemman orjuuttamiskeinon. Tämä keino on se sama keino, jota nykyään käytetään eläintarhoissa tottelemattomain hevosten ja villieläinten taltuttamiseksi. Tämä keino on nälkä.