Toiset istuvat poltellen sikaaria korttien ääressä, toiset vapaamielisiä keskusteluita pitäen, kolmannet kävelevät paikasta toiseen, syövät, polttelevat ja vihdoin, tietämättä mitä tehdä, keksivät lähteä ajelemaan. Tätä herrasväkeä on noin viisitoista tervettä miestä ja naista, ja noin 30 tukevaa työmiestä ja työ naista on työssä heitä varten.
Ja tämä tapahtuu siellä, missä jokainen tunti, jokainen poikanen on kallis. Ja tätä samaa jatkuu heinäkuussakin, kun talonpojat läpi yön saavat niittää kauraa, ettei se ehtisi karista maahan, ja vaimot nousta ennen aamun koittoa puimaan olkia siteitä varten, kun tuo ennen mainittu ennestään jo työn näännyttämä vanha mummo, raskaana olevat vaimot ja nuoret lapset kokonaan murtuvat, ja kun ei ole riittävästi käsiä, hevosia eikä ajoneuvoja kulettamaan aumoihin sitä viljaa, jolla elävät kaikki ihmiset, jota tarvitaan miljooneja puutia päivässä Venäjällä, etteivät ihmiset kuolisi. Ja tämmöisenä aikana jatkuu tuo herrasväen elämä, on teattereita, juhlia, metsästysretkiä, syöminkejä, juominkeja, soittoa, laulua, tanssia ja loppumatonta mässäystä.
Tässä ei nyt enää voi puolustautua sillä, että semmoiset olot ovat jo ennestäänkin olemassa. Ei mitään semmoista ole ollut olemassa. Itse me varsin laitamme semmoisen elämän, riistäen työn ja leivän työn näännyttämiltä ihmisiltä. Me elämme niin, kuin ei olisi mitään yhteyttä kuolevan pesijättären, 15 vuotiaan porton, paperossien teosta kuihtuneitten naisten ja äärimmilleen jännitetyn, ylivoimaisen työn murtamien vanhojen eukkojen ja lasten välillä. Me elämme, nautimme ylellisyydestämme, ikäänkuin ei olisi yhteyttä tämän ja meidän elämämme välillä. Me emme tahdo nähdä sitä, että, ellei olisi meidän joutilasta, ylellistä ja turmeltunutta elämää, ei olisi myöskään tuota ylivoimaista työntekoa, ei olisi meidän elämää.
Meistä näyttää, että kärsimykset on erittäin, ja meidän elämämme on erittäin, ja että me, eläessämme niinkuin elämme, olemme viattomia ja puhtaita kuin kyyhkyset.
Me luemme kuvauksia roomalaisten elämästä ja kummastelemme noitten sieluttomien Lucullusten sydämmettömyyttä, kun he nauttivat herkkuruuista ja juomista, silloin kun kansa oli nälkään kuolemassa, me pudistamme päätämme ja kummastelemme isoisiemme raakuutta, noitten orjain omistajain, jotka perustivat kokonaisia kotiorkestereita ja teattereita ja määräsivät kokonaisia kyliä puutarhojen ylläpitoon. Ylevyytemme kukkulalla seisoen me ihmettelemme heidän inhimillisyyden puutettaan.
Luemme Esaian sanat, 5: 8: "Voi teitä, jotka laitatte toisen talon toisen tykö, yhdistätte toisen pellon toiseen, siksi kunnes ei enää sijaa ole, asuaksenne yksinänne maan päällä."
11. "Voi niitä, jotka aamusta varhain etsivät väkeviä juomia ja istuvat myöhään iltaan, kiihoittaakseen itseänsä viinillä."
12. "Ja heillä on harppuja ja sitroja, rumpuja ja huiluja ja viiniä pidoissaan, mutta eivät he katso Herran työtä, eivätkä näe hänen kättensä tekoja."
18. "Voi niitä, jotka vetävät puoleensa jumalattomuutta syntisillä siteillä ja syntiä ikäänkuin vaunun köysillä."
20. "Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi, jotka tekevät pimeyden valoksi ja valon pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi."