Äskettäin vallitsi oppineessa, sivistyneessä maailmassa hengen filosofia, joka sanoo, että kaikki, mikä on olemassa, on järjellistä, ettei ole pahaa eikä hyvää, ettei ihmisen tarvitse taistella pahaa vastaan, ja että tarvitsee ainoastaan olla hengen ilmaisijana: yhden sotapalveluksessa, toisen oikeussalissa, kolmannen viulunsoitossa.
Paljonhan on ollut ihmisviisauden eri ilmaisuja, ja nämä ilmaisut ovat olleet ihmisille tunnettuja jo 19 vuosisataa. Tunnettu on ollut Rousseau, Pascal, Lessing, Spinoza ja koko vanhan ajan viisaus, mutta kenenkään viisaus ei ole valloittanut joukkoja. Ei saata sanoa sitäkään, että Hegelin menestys olisi riippunut hänen teoriojensa rakenteesta. On ollut yhtä hyvärakenteisia teorioja muitakin: Fichten, Schopenhauerin. Siihen oli ainoastaan yksi syy, että tämä oppi tuli vähäksi aikaa koko maailman uskonkappaleeksi. Syy oli sama kuin ihmisen lankeemuksen ja lunastuksen teorian menestykseen, että nimittäin tämän filosoofisen teorian johtopäätökset puolustivat ihmisten heikkouksia, Ne sanoivat; kaikki on järjellistä, kaikki on hyvää, ei kukaan ole mihinkään syypää. Ja aivan samoin kuin jumaluusopissa rakennettiin lunastuksen teorialle, rakensivat filosoofit Babylonin torniansa Hegelin perusteille. Tuli sitten kielten sekaannus ja he eivät tietäneet itsekään, mitä puhuivat. Mutta he koettivat lakasematta omaa kynnystänsä ylläpitää auktoriteettiansa joukkojen edessä, jotka vaativat sen vakuuttamista, mikä oli heidän mukaistaan, uskoen sen, mikä heistä näytti epäselvältä ja ristiriitaiselta, tuolla filosofian korkeuksissa olevan kaikki selvää kuin päivä. Ja tuli aika, jolloin tämäkin teoria vanhentui ja ilmaantui uusi teoria sen sijalle. Joukot katsahtivat pappien salaperäisiin temppeleihin ja näkivät, ettei siellä ollut mitään muuta kuin hämäriä ja järjettömiä sanoja. Tämä tapahtui minun muistini aikana.
Nuoruudessani oli hegelianismi kaiken perustana. Se oli ikäänkuin ilmassa, ilmeni sanomalehdissä ja aikakauslehdissä, novelleissa, väitöskirjoissa, taiteessa, historiassa, saarnoissa, keskusteluissa. Ihmisellä, joka ei tuntenut Hegeliä, ei ollut oikeutta puhua. Joka tahtoi oppia tuntemaan totuutta, tutki Hegeliä. Kaikki nojautui häneen, ja yhtäkkiä, 40 vuoden kuluttua, ei hänestäkään ole jäänyt mitään jälelle, ikäänkuin ei häntä koskaan olisi ollutkaan. Ja kummallisinta on se, ettei valekristillisyys eikä hegelianismikään ole kukistunut sen vuoksi, että joku olisi sen kumonnut — ei, se on entisellään — vaan yhtäkkiä on huomattu, ettei oppinut, sivistynyt maailma niitä kumpaakaan tarvitse.
Jos nykyään puhutaan uudenaikaiselle sivistyneelle ihmiselle enkelin ja Aadamin lankeemuksesta, tai lunastuksesta, niin, joskaan hän ei rupea väittämään tai todistamaan sen perättömyyttä, hän ainakin kummastellen kysyy: mikä enkeli? Mitä Aadamista? Mikä lunastus? Mitä minä siitä? Sama on asianlaita hegelianismin. Uudenaikainen ihminen ei rupea väittämään, vaan ainoastaan kummastelee. Mikä henki? Mistä se on tullut? Miksi se ilmenee? Mitä minä sillä teen?
Niin, se johtuu siitä, sanovat nykyiset oppineet, että kaikki tuo on ollut teoloogisen ja metafyysisen aikakauden houreita, vaan nyt on olemassa kriitillinen, positiivinen tiede, joka ei petä, sillä se perustuu kokonaan induktsiooniin ja kokemukseen. Nyt eivät meidän tietomme ole horjuvaisia, niinkuin ennen, ja ainoastaan meidän tiellämme on kaikkien ihmiskunnan kysymysten ratkaisu.
Mutta täsmälleen samaa ovat puhuneet jumaluusoppineetkin, eivätkä he ole olleet mitään hölmöjä, vaan on heidän joukossaan ollut nerokkaita ihmisiä. Täsmälleen samaa, ja yhtä suurella varmuudella, ovat puhuneet hegeliaanitkin. Hölmöjä eivät ole myöskään esim. meidän Herzenit, Stankevitshit, Belinskit. Mutta mistäs on johtunut se kummallinen ilmiö, että viisaat ihmiset ovat suurimmalla vakuutuksella saarnanneet ja joukot ihastuksella omaksuneet semmoisia perusteettomia ja sisällöttömiä oppeja? Syy on yksi — se, että nuo opit ovat puolustaneet ihmisten huonoa elämää.
Eiköhän perustu samaan syyhyn positiivisen, kriitillisen, kokeellisen tieteen harjoittajain vakuutus ja joukkojen ihastus heidän saarnoihinsa? Ensin näyttää omituiselta, että evolutsiooni-teoria voi puolustaa ihmisiä heidän vääryydessään, ja näyttää siltä kuin tieteellinen teoria olisi tekemisissä ainoastaan tosiasiain kanssa eikä tekisi muuta kuin niitä tarkastaisi.
Mutta siltä ainoastaan näyttää. Aivan sama oli asianlaita jumaluusopin. Jumaluusoppi näytti olevan tekemisissä ainoastaan dogmien kanssa, eikä kosketellut ollenkaan ihmisten elämää. Samoin filosofia. Se näytti olevan tekemisissä ainoastaan ylimaailmaisten päätelmiensä kanssa.
Mutta siltä ainoastaan näyttää. Sama oli asianlaita Hegelin opin ja
Malthuksen teorian.
Hegelianismi näytti olevan tekemisissä ainoastaan loogillisten järjestelmäinsä kanssa, eikä kajonnut ollenkaan ihmisten elämään. Samoin Malthuksen teoria näytti olevan tekemisissä ainoastaan tilastollisten tosiasiain kanssa. Mutta siltä ainoastaan näytti.