Nykyaikainen tiede tutkii tosiasioita.
Mutta mitä tosiasioita? Miksi juuri semmoisia tosiasioita, eikä muita.
Nykyajan tieteen harjoittajat hyvin mielellään sanovat juhlallisesti ja vakuutuksella: me tutkimme ainoastaan tosiasioita, luullen näissä sanoissa olevan jotain ajatusta.
Tutkia ainoastaan tosiasioita ei mitenkään voi, sillä meidän tarkastuksemme alaisia tosiasioita on lukematon (sanan täydessä merkityksessä) joukko. Ennen kuin tutkii tosiasioita täytyy olla teoria, jonka nojalla tuosta lukemattomasta joukosta valitaan määrätyt tosiasiat. Ja tuo teoria on olemassa, vieläpä hyvin tarkasti määritelty, vaikka monet nykyajan tieteen harjoittajista joko eivät ole siitä tietävinään, tai eivät tahdo siitä tietää. Sama on asianlaita aina ollut kaikkien vallalla olevien, johtavien oppien.
Kunkin opin perusteet ovat aina olemassa, teoriassa, ja n.k. oppineet koittavat ainoastaan keksiä johtopäätöksiä niistä, useinkin niitä tuntematta. Mutta perusteoria on aina olemassa. Niinpä nytkin nykyajan tiede valikoi tosiasiansa tarkasti määritellyn teorian perusteella, joka sille välistä on tunnettu, välistä tuntematon, josta se välistä ei tahdo tietää. Mutta teoria on olemassa.
Teoria on seuraava: koko ihmiskunta on aina elävä elimistö. Ihmiset ovat elimien osia, joilla kullakin on oma erikoinen tehtävänsä kokonaisuuden palveluksessa.
Aivan samoin kuin solut, yhtyessään elimistöksi, jakavat keskenänsä työn taistelussa koko elimistön olemassa olon puolesta, vahvistaen toista kykyä ja heikontaen toista, ja yhtyvät yhdeksi elimeksi paremmin tyydyttääkseen koko elimistön tarpeita, ja aivan samoin kuin yhteiskunnallisilla eläimillä — muurahaisilla, mehiläisillä — eri oliot jakavat keskenään työn: emä munii munia, koiras hedelmöittää, työmehiläinen työskentelee kokonaisuuden hyväksi, — aivan samoin ihmiskunnassakin ja ihmisyhteiskunnissa tapahtuu sama osien differentsiatsiooni ja integratsiooni.
Ja senvuoksi, löytääkseen ihmisen elämän lain, täytyy tutkia elimistöjen elämän ja kehityksen lakeja. Elimistöjen elämässä ja kehityksessä löydämme seuraavat lait: 1) lain siitä, että jokaisella ilmiöllä on muitakin kuin yksi välitön seuraus; 2) lain homogeenisen yhdenlaatuisen pysymättömyydestä; 3) lain monenkaltaisuudesta ja yhdenkaltaisuudesta j.n.e. Kaikki tuo näyttää hyvin viattomalta, mutta kun vaan tekee johtopäätökset kaikista näistä tosiasiain tutkimuksista, niin heti huomaa, mihin tosiasiat viittaavat. Kaikki tosiasiat viittaavat vaan siihen, että ihmiskunta tai ihmisyhteiskunta on tunnustettava elimistöksi, ja senvuoksi myös ihmisyhteiskunnissa olemassa oleva toiminnan jako elimelliseksi, s.o. välttämättömäksi. Ja koska ihmisyhteiskunnissa ilmenee hyvin paljon julmuutta ja pahuutta, niin nämäkään ilmiöt eivät ole pidettävät julmina ja pahoina, vaan ne ovat katsottavat epäilemättömiksi tosiasioiksi, jotka vahvistavat yleistä lakia, nimittäin lakia työn jaosta.
Hengen filosofia on niinikään puolustanut kaikkea julmuutta ja pahuutta, mutta se on menetellyt filosofian tavoin ja siis väärin. Tieteessä sitä vastoin kaikki tuo käy tieteellisesti ja siis epäilemättömästi.
Mitenkäs voi olla omaksumatta semmoista kaunista teoriaa! Tarvitsee vaan tutkia ihmisyhteiskuntaa voidakseen kaikessa rauhassa niellä toisten, sortuvien ihmisten työn tuloksia, lohduttaen itseään sillä ajatuksella, että tanssijan, asianajajan, tohtorin, filosoofin, näyttelijän, mediumismin ja atoomien muodon tutkijan toiminta on ihmiskunnan elimistön toimintaa, jonka vuoksi ei saata olla puhettakaan siitä, josko se on oikeutettua, että minä käytän hyväkseni toisten työtä — teen ainoastaan sitä, mikä minulle on mieluista, niinkuin ei voi olla puhetta siitäkään, josko lihassolun työtä hyväkseen käyttävän aivosolun toiminta on oikeutettua.