"Teillähän on vaan toinen, tieteelle sopimaton, ahtaampi määritelmä tieteestä ja taiteesta", sanotaan minulle, "mutta se ei sulje pois niitä, ja jälelle jää kuitenkin tieteellinen toiminta, jota harjoittivat: Galilei, Bruno, Homero, Michel-Angelo, Beethoven, Wagner ynnä kaikki toisarvoiset oppineet ja taiteilijat, jotka koko elämänsä pyhittivät tieteen ja taiteen palvelukseen." Niin tavallisesti sanotaan ja koetetaan vedota entisten ja nykyisten oppineitten ja taiteilijoitten toiminnan välillä olevaan yhteyteen, jota muissa tapauksissa taas ei tunnusteta. Sitä paitsi koetetaan unohtaa se erityinen, uusi työnjaon periaate, jonka perusteella tiede ja taide nykyään ovat etuoikeutetussa asemassaan.
Ensiksikin ei voi väittää yhteyttä olevan entisajan ja nykyajan nerojen välillä. Niinkuin ensimäisten kristittyjen pyhällä elämällä ei ole mitään yhteistä paavien elämän kanssa, niin ei myöskään Galilein, Shakespearen, Beethovenin toiminnalla ole mitään yhteistä Tindallin, Hugon, Wagnerin toiminnan kanssa. Niinkuin pyhät isät kieltäytyisivät sukulaisuudesta paavien kanssa, niin vanhan ajan tiedemiehetkin kieltäytyisivät sukulaisuudesta nykyaikaisten kanssa.
Toiseksi sen merkityksen kautta, jonka tieteet ja taiteet nykyään itselleen antavat, on meillä hyvin selvä, tieteen itsensä antama mittakaava, jolla voimme määrätä josko ne vastaavat tarkotustaan tai ei, ja siten ei löysillä perusteilla, vaan määrätyn mittakaavan mukaan ratkaista, onko sillä toiminnalla, joka nimittää itseänsä tieteeksi ja taiteeksi, perustetta kantaa tätä nimeä.
Kun egyptiläiset tai kreikkalaiset papit harjoittivat kaikille tuntemattomia salaisia toimituksiaan, sanoen niitten sisältävän koko tieteen ja taiteen, oli mahdotonta heidän kansalle tuottaman hyödyn perusteella tarkastaa heidän tieteensä todellisuutta, sillä tiede, heidän vakuutuksensa mukaan, oli yliluonnollinen. Mutta nyt on meillä kaikilla hyvin selvä, yksinkertainen mittakaava, joka sulkee pois kaiken yliluonnollisen: tiede ja taide lupaavat toimittaa ihmiskunnan aivojen tehtävää yhteiskunnan tai koko ihmiskunnan hyväksi. Ja senvuoksi on meillä oikeus nimittää tieteeksi ja taiteeksi ainoastaan sellaista toimintaa, jolla on tuo tarkotus ja joka sitä täyttää.
Senvuoksi, nimittivätpä itseänsä miten hyvänsä nuo oppineet ja taiteilijat, jotka sepittävät rikos-, valtio- ja kansainvälisten oikeuksien teorioja, jotka keksivät uusia kanuunia ja räjähdysaineita, säveltävät hävyttömiä oopperoita ja operetteja tai kirjoittavat yhtä hävyttömiä romaaneja, meillä ei ole oikeutta nimittää koko tuota toimintaa tieteen ja taiteen toiminnaksi, koska sen tarkotuksena ei ole yhteiskuntien tai ihmiskunnan onni, vaan se päinvastoin ihmisiä vahingoittaa. Kaikki tuo ei siis ole tiedettä eikä taidetta. Aivan samoin, nimittivätpä itseänsä miten hyvänsä ne oppineet, jotka yksinkertaisuudessaan koko elämänikänsä tutkivat mikroskoopillisia eläviä ja teleskoopillisia ja spektraalisia ilmiöitä, tai taiteilijat, jotka tutkittuaan muinaisuuden muistomerkkejä kirjoittelevat historiallisia romaaneja, maalailevat tauluja, säveltävät symfonioja ja sepittävät kauniita runoja, — kaikkia noita ihmisiä, huolimatta heidän harrastuksestaan, ei voi, tieteen oman määritelmän mukaan, nimittää tieteen ja taiteen edustajiksi ensiksikin senvuoksi, ettei heidän tieteellinen toimintansa tieteen vuoksi ja taiteellinen toimintansa taiteen vuoksi tarkota ihmiskunnan onnea, ja toiseksi senvuoksi, ettei ole tuloksia tuosta toiminnasta yhteiskunnan tai ihmiskunnan hyväksi. Se taas, että heidän toimintansa joskus tuottaa hyötyä ja hauskuutta muutamille ihmisille, ei mitenkään oikeuta meitä, heidän oman tieteellisen määritelmänsä mukaan, pitämään heitä tieteen ja taiteen edustajina.
Aivan samoin, nimittivätpä itseänsä miten hyvänsä ne ihmiset, jotka tekevät keksintöjä sähkövoiman käyttämisessä valaistukseen, lämmitykseen ja liikevoimana, tai uusien kemiallisten yhdistysten alalla, joista saadaan dynamiittia ja kauniita värejä, ne ihmiset, jotka oivallisesti soittavat Beethovenin symfonioja, näyttelevät teattereissa, maalaavat hyviä muotokuvia, laatukuvia ja maisemia, kirjoittavat huvittavia romaaneja, joitten tarkotuksena on ainoastaan rikkaitten ihmisten ikävän haihduttaminen, — niitten ihmisten toimintaa ei voi nimittää tieteeksi ja taiteeksi, sillä tämä toiminta ei tarkota, niinkuin elimistön aivojen toiminta, kokonaisuuden hyvää, vaan sitä johtaa ainoastaan persoonallinen etu, etuoikeuksien saavuttamisen halu, raha, jota saadaan n.k. taiteen keksimisestä ja harjoittamisesta, eikä sitä sen vuoksi mitenkään voi eroittaa muusta itsekkäästä persoonallisesta toiminnasta, joka lisää elämän hauskuuksia, niinkuin ravintoloitsijain, taideratsastajain, muotiompelijain, porttojen y.m. toiminta. Niin toisten kuin toistenkaan toiminta ei sovellu tieteen ja taiteen määritelmään, jotka lupaavat työnjaon perusteella palvella koko ihmiskunnan tai yhteiskunnan hyvää.
Tieteen määritelmä tieteestä ja taiteesta on aivan oikea, mutta valitettavasti ei nykyisten tieteiden ja taiteiden toiminta siihen sovellu. Yksien toiminta on suorastaan vahingollista, toisten hyödytöntä, kolmansien mitätöntä, ainoastaan rikkaille kelpaavaa. Kaikki he saattavat olla hyvin hyviä ihmisiä, mutta he eivät täytä sitä, mitä he, oman määritelmänsä mukaan, ovat ottaneet tehdäkseen, ja senvuoksi ovat yhtä vähän oikeutettuja pitämään itseänsä tieteen ja taiteen edustajina, kuin nykyinen papisto, joka niinikään ei täytä päällensä ottamiaan velvollisuuksia, on oikeutettu pitämään itseään jumalallisen totuuden edustajina ja opettajina.
Ja ymmärrettävää on, miksi nykyisen tieteen ja taiteen työmiehet eivät ole täyttäneet eivätkä voi täyttää kutsumustaan. Siksi, että he ovat velvollisuuksistaan tehneet oikeudet.
Tieteellinen ja taiteellinen toiminta, nykyisessä merkinnössään, on ainoastaan silloin hedelmällinen, kun se ei tiedä mitään oikeuksista, vaan tietää yksin velvollisuutensa. Ainoastaan senvuoksi, että se aina on semmoinen — että sen ominaisuutena on itsekieltäymys, — antaakin ihmiskunta tälle toiminnalle niin suuren arvon.
Jos jotkin ihmiset todellakin ovat kutsutut palvelemaan toisia henkisellä työllä, niin he saavat aina kärsiä täyttäessään tätä tehtäväänsä, sillä ainoastaan kärsimysten kautta syntyy henkinen maailma.