Kysymykseen: eikö tuo ruumiillinen työ riistä minulta monta viatonta hauskuutta, joita ihminen tarvitsee, niinkuin taidenautintoa, tietojen hankkimista, seurustelua ihmisten kanssa, ja yleensä elämän onnea? — tuli vastaukseksi: päinvastoin, mitä enemmän jännitetty oli työ, mitä enemmän se lähestyi karkeinta maatyötä, sitä enemmän sain nautintoa, tietoja, ja sitä läheisempään yhteyteen tulin ihmisten kanssa, sitä enemmän saavutin elämän onnea.
Kysymykseen (jota niin usein olen kuullut ihmisiltä, jotka eivät ole aivan vilpittömiä): mitä tuloksia voi olla semmoisesta mitättömästä pisarasta meressä, kuin on minun osanottoni ruumiilliseen työhön kuluttamani työn meressä? — tuli niinikään mitä kummallisin ja odottamattomin vastaus.
Minun tarvitsi ainoastaan tehdä ruumiillinen työ totutuksi tavaksi elämässäni, niin heti suurin osa vahingollisista, kalliista tottumuksistani ja vaatimuksistani, joita minulla oli ruumiillisen joutilaisuuteni aikana, itsestään ilman vähintäkään ponnistusta minun puoleltani minulta unohtuivat. Puhumattakaan tavasta muuttaa päivä yöksi ja päinvastoin, vuoteesta, puvusta, määrätystä puhtaudesta, jotka ovat suorastaan mahdottomia ja epämukavia ruumiillista työtä tehdessä, itse ravintokin, ravinnon laatu kokonaan muuttui.
Imelän, rasvaisen, höystetyn, erikoisen asemesta, jota ennen teki mieli, kaipasi nyt eniten kaikkein yksinkertaisinta ravintoa: kaalilientä, puuroa, hapanleipää.
Niin että, puhumattakaan yksinkertaisten, vähään tyytyvien työmiesten esimerkin tekemästä vaikutuksesta, itse tarpeetkin huomaamattomasti muuttuivat työteliään elämän kautta, niin että minun ruumiillisen työn pisarani, sitä myöten kuin totuin ja opin työhön, tuli huomattavammaksi. Sitä myöten kuin työni tuli hedelmällisemmäksi, aloin yhä vähemmän vaatia toisten työtä, ja elämäni alkoi luonnollisesti, ilman ponnistuksia ja puutteenalaisuutta lähestyä semmoista yksinkertaista elämää, jommoista en voinut uneksiakaan silloin kun en täyttänyt työnlakia. Huomasin, että ne vaatimukseni, joitten tyydyttäminen kysyi enin varoja — nimittäin kunnianhimon ja ikävän haihduttamisen — johtuivat suoranaisesti joutilaasta elämästä.
Ruumiillista työtä tehdessä ei ollut sijaa kunnianhimolle, eikä ikävän haihduttamisen tarvetta, koska aika kului hauskasti. Ja työstä väsyttyä oli tavallinen lepo teetä juoden, kirjan ääressä, keskustellen omaisten kanssa, verrattoman paljon hauskempaa kuin teatteri, kortinpeli, konsertit, suuri seura, — kaikki nuo asiat, jotka maksavat niin paljon.
Kysymykseen, eikö tuo outo työ vahingoita terveyttä, joka on välttämätön ihmisiä palveltaessa, vastaan, vastoin kuuluisien lääkärien väitteitä, että muka kovasta ruumiillisesta työstä, varsinkin minun iälläni, voi olla vahingollisia seurauksia (ja että parempi on voimistelu, hierominen y.m., jotka korvaavat luonnolliset elämän ehdot), — että mitä enemmän jännitetty oli työ, sitä voimakkaammaksi, reippaammaksi, iloisemmaksi ja hyväntahtoisemmaksi tunsin itseni. Niin että näytti epäilemättömältä, että aivan samoin kuin kaikki nuo ihmisjärjen keksinnöt: sanomalehdet, teatterit, konsertit, vierailut, tanssiaiset, kortinpeli, aikakauskirjat, romaanit eivät ole mitään muuta kuin keinoja ylläpitää ihmisen henkistä elämää ulkopuolella sen luonnollisia toisten hyväksi tehtävän työn ehtoja, kaikki terveyshoidolliset ja lääkeopilliset ihmisjärjen keksinnöt ruuan, juoman, asunnon, ilmanvaihdon, lämmityksen, vaatetuksen, lääkkeitten, vesien, hieromisen, voimistelun, sähkö- ynnä muitten parannustapojen alalla ovat vaan keinoja ylläpitää ihmisen ruumiillista elämää ulkopuolella sen luonnollisia työn ehtoja, ovat vaan yrityksiä umpeen suljetussa asunnossa kemiallisten laitosten, veden haihtumisen avulla saada aikaan kasveille niin hyvää ilmaa kuin mahdollista. Mutta tarvitsee vaan avata akkuna, tarvitsee vaan menetellä niin, kuin on luontaista ei ainoastaan ihmiselle, vaan eläimellekin — että se tarmon varasto, joka on kokoontunut ravinnon nauttimisen kautta, pääsisi purkautumaan ruumiillisen työn kautta.
Lääketieteen ja terveyshoidon syvämieliset päätelmät ovat meidän piirimme ihmisille samaa kuin se, mitä mekaanikko keksisi estääkseen lämmitettyä höyrykonetta, joka ei ole käynnissä ja jonka venttiilit ovat tukossa, räjähtämästä.
Ja kun selvästi ymmärsin tämän kaiken, rupesi minua naurattamaan. Monien epäilysten, etsimisien ja pitkällisen ajattelemisen kautta olin tullut siihen totuuteen, että jos ihmisellä on silmät, ne ovat sitä varten, että hän niillä katsoisi, korvat sitä varten, että hän niillä kuulisi, jalat kävelemistä varten ja kädet ja selkä työntekoa varten, ja että, jos ihminen ei käytä näitä jäseniään siihen, mihin ne ovat määrätyt, se on hänelle vahingoksi.
Tulin siihen johtopäätökseen, että meidän, etuoikeutettujen ihmisten, on käynyt niin kuin erään tuttavani oriitten.