Tuntea taas väärää häpeän tunnetta harjoittaessani tavatonta ja ihmisille ikäänkuin outoa työtä en myöskään voi, sillä, ellen tuota työtä tee, täytyy minun tuntea todellista häpeän tunnetta. Ja päästyäni tähän tietoisuuteen ja sen käytännölliseen johtopäätökseen tulin täysin palkituksi siitä, etten pelännyt järjen johtopäätöksiä, vaan menin sinne, minne ne minua veivät.
Tultuani tähän käytännölliseen johtopäätökseen minua hämmästytti, mitenkä helppoa ja yksinkertaista oli nyt ratkaista kaikki ne kysymykset, jotka ennen olivat näyttäneet minusta niin vaikeilta ja monimutkaisilta.
Kysymykseen: mitä on tekeminen? — tuli mitä selvin vastaus: ennen kaikkea sitä, mitä itse tarvitsen ja mitä itse voin tehdä — laittaa teeni, lämmittää uunini, tuoda juomaveteni, puhdistaa vaatteeni.
Kysymykseen: eikö se tule näyttämään kummalliselta ihmisten silmissä? — tuli vastaus, että se kummalliselta näyttäminen kestää vaan viikon ajan, mutta sitten tulee näyttämään kummalliselta palaaminen entisiin olosuhteisiin.
Kysymykseen: onko tarpeen järjestää tuo ruumiillinen työ perustamalla yhdyskunta maalle? — tuli vastaus, että kaikki se on tarpeetonta, että työ, jos sen tarkotuksena ei ole pyrkiminen joutilaisuuteen ja toisten työn hyväkseen käyttämiseen, niinkuin on rahaa kokoavien ihmisten työ, vaan tarpeitten tyydyttäminen, — itsestään vetää ihmistä kaupungista maalle, sinne, missä tuo työ on kaikkein hedelmällisin ja iloisin.
Minkäänlaista yhdyskuntaa ei tarvitse muodostaa senvuoksi, että työtä tekevä ihminen itsestään liittyy olemassa olevaan työtä tekevien ihmisten yhdyskuntaan.
Kysymykseen: eikö tuo ruumiillinen työ vaadi koko minun aikaani ja eikö se riistä minulta mahdollisuutta siihen henkiseen toimintaan, jota rakastan, johon olen tottunut ja jota, epäilyksen hetkinä, en pidä hyödyttömänä? — tuli mitä odottamattomin vastaus. Henkisen toiminnan tarmo kasvoi tasaisesti, vapautuen kaikesta turhasta, sitä myöten kuin ponnistin ruumiillisia voimiani.
Käytettyäni ruumiilliseen työhön 8 tuntia, — sen ajan päivästä, joka ennen minulta kului taistelussa ikävää vastaan, — jäi minulle vielä toiset 8 tuntia, joista tarvitsin olosuhteitteni mukaan ainoastaan 5 henkistä työtä varten. Siis jos minä, varsin tuottelias kirjailija, joka melkein 40 vuoteen en ollut mitään muuta tehnyt kuin kirjoittanut, ja saanut kirjoitetuksi 300 painoarkkia, — jos minä olisin kaikki nämä 40 vuotta tehnyt ruumiillista työtä työväen kanssa, niin käyttämällä, lukuunottamatta talvi-iltoja ja joutopäiviä, lukemiseen ja opiskelemiseen 5 tuntia päivässä ja kirjoittamiseen ainoastaan juhlapäiviä, ja saaden valmiiksi kaksi sivua päivässä, olisin saanut kirjoitetuksi nuo 300 arkkia 14 vuodessa.
Tässä oli siis kysymys mitä yksinkertaisimmasta aritmeetisestä laskusta, jonka voi suorittaa seitsenvuotias poika, mutta jota en minä tähän asti ollut kyennyt suorittamaan. Vuorokaudessa on 24 tuntia, me nukumme 8 tuntia, siis jää 16. Jos kuka hyvänsä käyttää henkiseen työhön 5 tuntia päivässä, niin hän tekee hirmuisen paljon. Mihinkäs sitten käytetään jälellä olevat 11 tuntia?
Tulin huomaamaan, että ruumiillinen työ ei ainoastaan ole estämättä henkistä toimintaa, vaan edistää ja kehittää sitä.