Sama tupa kuin ensimäisessä näytöksessä.
I KOHTAUS.
Anjutka (makaa riisuutuneena, kauhtana peitteenä, kolpitsalla),
Mitritsh (istuu parvella polttaen tupakkaa).
Mitritsh. Nekös levittivät lemun — syökööt perunapiirakasta! — kun Jumalan viljan maahan kaatoivat. Ei saa tupakallakaan haihtumaan, niin nenään pistää. Oi, hyvä Isä! Maata, näen mä, pitää panna. (Menee lampun luo, jonka aikoo kiertää sammuksiin.)
Anjutka. (Hypähtää istualleen.) Vaari kulta, elä sammuta, kulta vaari!
Mitritsh. No, ja ka miks’ ei?
Anjutka. Kun noinikään pihalla meluavat. (Kuuntelee.) Kuuletko, taas menivät aittaan?
Mitritsh. Mitäs se sinua liikuttaa? Ei maar’ sinua siellä tarvita. Pane maata ja nuku. Ja minä kierrän tulen sammuksiin. (Kiertää.)
Anjutka. Kulta vaari! Elä sammuta kokonaan! Jätä edes hiirensilmän suuruiseksi, muuten pelottaa.
Mitritsh. (Nauraa.) No, hyvä, hyvä. (Istuutuu hänen viereensä.) Mikä se sitte pelottaa?