Anjutka. Kuinkas ei pelottaisi, vaari! Siukku kun sillä lailla reuhtoili, että päätään seinään jyskytteli. (Kuiskaten.) Tiedänhän minä, että sille on lapsi syntymäisillään… vai joko lie syntynytkin…
Mitritsh. Mokomakin vekkuli! Kaikki sinun tietääkin pitää. Käy maata ja nuku! (Anjutka käy pitkälleen.) Kas niinikään! (Peittää hänet.) Kas niinikään! Pian siinä vanhetut, jos paljon tietää saat.
Anjutka. Menetkös sinä uunille?
Mitritsh. No, ja minnekäs sitte? — Näetsen sitä hupsua. Kaikkia sen tietääkin pitää. (Peittää hänet vielä ja nousee lähteäkseen.) Makaa nyt niinikään ja nuku. (Menee uunille.)
Anjutka. Yhden kerran huudahti, vaan nyt ei kuulu enää.
Mitritsh. Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula!… Mitä ei kuulu?
Anjutka. Lasta.
Mitritsh. Mistäpä sitä kuulusi, kun ei ole.
Anjutka. Vaan minä kuulin, turkanen vie, kuulinkin. Ihan vienosti.
Mitritsh. Paljonpa sinä olet kuullutkin! Vaan oletkos kuullut, miten semmoisen tytön, kuin sinun, lapsenpieksäjä otti ja pisti säkkiin, ja vei tipposen tiehensä.