Matrjona. Mitä sinä toden perään olet olevinasi?
Nikita. (Käännäkse alassuin.) Äiti! Elä kiusaa minua! Minä en jaksa enää.
Matrjona. Ja kuitenkin sinun pitää. Muutenkin ihmiset haastavat, ja nyt vielä yht'äkkiä isä katosi eikä tule takaisin. Ei ole muka rohkeutta siunata! Kohta sillään käydään Jumalan kuvaa suutelemaan. Ja jos pelkäät, niin heti voivat arvata. "Eläkä käy arkana, niin ei pidetä varkaana." Ja "jos sutta pakoon juokset, niin tulee karhu vastaasi". Ennen kaikkia elä ole milläsikään, eläkä aristele, poikaseni, muuten saavat paremmin tietää.
Nikita. Kylläpä olettekin te minut kietoneet.
Matrjona. Ole jo tuossa. Mennään. Tule siunaamaan, oikein kunnialla, niinkuin pitää, niin on asia lopussa.
Nikita. (Makaa alassuin.) Minä en voi!
Matrjona. (itsekseen.) Mikä sille nyt tuli? Kaikki oli hyvin ja nyt kävi yht'äkkiä tällä lailla. Varmaan on joku hänet noitunut. — Nikita. nouse ylös! Näetsen tuossa Anisjakin tulee ja on vieraat jättänyt.
IX KOHTAUS.
Nikita, Matrjona ja Anisja.
Anisja. (Koreana, punaisena, hieman humalassa.) Voi, kun on kaikki mainiosti, äiti! Voi, kun on mainiosti ja kunniallisesti! Ja kuinka vieraat ovat tyytyväiset!… Missäs hän on?