Anisja. Nikita, mitä sinä? Voi minun päiviäni!
Naittaja-ämmä. Kas sitä nyt!
Matrjona. Sitähän minä sanon, että se on juonut liikaa paljon Franskan viiniä. Tulehan järkiisi, mitä sinä?! (Tahtovat nostaa Nikitan ylös, mutta hän ei välitä kenestäkään, vaan tuijottaa eteensä.)
Nikita. Oikeauskoiset! Minä olen syyllinen, tahdon tunnustaa syntini.
Matrjona. (Vetää häntä olkapäästä.) Mitä sinä, hulluko sinä olet? Voi, hyvät ihmiset, se on tullut hulluksi, pitää viedä pois.
Nikita. (Survaisee hänet olkapäällään pois.) Anna olla! Ja sinä, isä, kuule! Ensiksikin! Marina, katso tänne! (Kumartaa hänelle jalkoihin ja nousee ylös.) Minä olen syyllinen sinun edessäsi, lupasin naida sinut, kun viettelin sinut, vaan petin ja hylkäsin sinut; anna minulle anteeksi Kristuksen tähden. (Kumartaa taas jalkoihin.)
Anisja. Mitä se nyt hurjailee? Ei tämä sovi ollenkaan. Ihan joutavia! Nouse eläkä kujeile!
Matrjona. Voi, kyllä se on loihdittu. Ja mistä tuo lie tullutkin? Piloilla hän on. Nouse eläkä tyhjiä lavertele. (Vetää häntä.)
Nikita. (Pyörittää päätään.) Elä koske! Anna anteeksi, Marina! Olen rikkonut sinun edessäsi. Anna anteeksi Kristuksen tähden. (Marina peittää kasvonsa käsiinsä ja on vaiti.)
Anisja. Nouse, sanon minä, eläkä kujeile. Senkös nyt pälkähti päähän. Ole vehkeiiemättä! Sitä häpeätä! Voi minun päiviäni! Ihan se on hassuksi käynyt.