Anisja. Voi, voi, sitähän se lähetti hakemaan — pitää mennä.
Matrjona. Elä nyt sitä kiirehdi, vaan pane ensi asiaksesi samovaari kiehumaan. Juotetaan sitte hänelle teetä ja etsitään rahat yhdessä. Kyllä maar’ ne käsiimme saadaan.
Anisja Voi, kun ei vain mitään tapahtuisi.
Matrjona. Ka mitä sitte? Voiko katsella vain? Ja silmilläsikö sinä vain rahoja koskettelet käsiin ottamatta? Tee sitte, niinkuin tahdot.
Anisja. Menenpähän sitte ja panen samovaarin kiehumaan.
Matrjona. Mene, mansikkani, ja tee niinkuin tehdä pitää, ett’ei perästäpäin katua tarvitsisi. Se on oikein. (Anisja aikoo poistua. Matrjona kutsuu takaisin.) Yksi asia vain. Nikitalle elä haasta mitään! Hän on hölmö. Jumala varjelkoon, jos hän saapi pulvereista tiedon. Hän voi tehdä, Jumala tiesi, mitä, sillä hän on kovin sääliväinen. Ennen aikaan hän, näetsen, ei ottanut kanaakaan tappaakseen. Elä haasta hänelle! Hukka perii, sillä hän ei sitä ymmärrä. (Pysähtyy kauhistuneena, kun Pjotr näytäkse kynnyksellä.)
IX KOHTAUS.
Samat ja Pjotr. (Kämpii rappusille, varoen kädellään seinää vasten,
ja huutaa heikolla äänellä.)
Pjotr. Miks’ette kuule, kun huudetaan. O — oih! Anisja, kuka tääll’ on? (Vaipuu penkille.)
Anisja. (Tulee esiin nurkan takaa.) Mitä ulos ryömit? Olisit maannut, missä makasit.