Pjotr ja Matrjona. (Matrjona astuu rappusien luo.)
Pjotr. Päivää!
Matrjona. Jumal’ antakoon, kultaseni, Jumal’ antakoon! Yhä vain, näemmä, sairastelet. Ja kovin on sinua sääli minun ukkonikin. Käski tulla tiedustelemaan. Ja terveisiä lähetti. (Kumartaa vielä kerran.)
Pjotr. Kuolema tässä tulee.
Matrjona. Sitähän minä katselen, että kovin olet laihtunut, kultaseni, kovin. Ei se, näemmä, tauti kaunistele.
Pjotr. Tullut se on, minun hetkeni.
Matrjona. Jumalan tahto, Pietari Ignatjitsh! Kun jo ehtoollisen sait, niin, Jumala suo, saat viimeisen voiteluksenkin. Vaimosi on, Jumalan kiitos, viisas, osaa haudata ja hautajaiset laittaa, niinkuin pitää. Ja minun poikani kyllä sillä välin talosta huolen pitää.
Pjotr. Eipä ole, kelle käskyt antaa! Eukko ei ole tolkun ihminen, tuhmuuksia vain tekee, minä kyllä kaikki tiedän… tiedän… Tytär on hupelo ja nuorikin vielä. Olen taloni valmistanut, vaan ei ole kuka asiat hoitaisi. Ja sääli on myöskin. (Nyyhkyttää.)
Matrjona. Jos tahdot mitä rahojen suhteen määrätä, niin sano vain…
Pjotr. (Anisjalle porstuaan.) Menikös Anjutka jo, vai?