Anisja. Eipä todenperään tytön häpeä kynnystä kauemmas riitä; kun sen yli astuu, niin kaikki unhottaa. Semmoinen sekin on hävytön.
Mitritsh. Vielä mitä! Ja mitä siinä häpeää? Rahaa kun on, niin ei muuta, kuin huvittele. Oh, hyvä Isä! Varhaistapa taitaa olla illastaa? (Anisja on vaiti.) Käynpähän lämmittelemään sillä välin. (Nousee uunille.) Oh, hyvä Isä, pyhä Äiti Neitsyt Maaria ja laupias pyhä Miikula!
II KOHTAUS.
Samat ja Kuoma.
Kuoma. (tulee.) Ei, näen mä, ole vielä miehesi palannut.
Anisja. Ei ole.
Kuoma. Olisipa jo aika. Kentiesi on meidän ravintolaan poikennut. Fjokla-sisar kertoi, että siellä seisoo monta rekeä kaupungista.
Anisja. Anjutka, hoi!
Anjutka. Mitä?
Anisja. Juoksehan, Anjutka, ravintolaan katsomaan, eikö hän lie sinne päissään poikennut?