Nikita. (Ottaa esille marjaviinan, vesirinkelit ja sillin.) Tämä täss’ on itselleni, eukolle kehruulangat ja lamppuöljy on eteisessä. Ja täällähän on rahat. Odotahan! (Ottaa helmilaudan.) Paikalla lasken. (Laskee helmilaudalla.) Vehnäjauhot kahdeksankymmentä kopekkaa, öljy… Isälle 10 ruplaa. Isä, tule juomaan teetä! (Äänettömyys. Akim istuu uunilla ja sitoo lahkeitaan.)
XV KOHTAUS.
Samat ja Anisja.
Anisja. (Tuo samovaarin.) Minnekä tämän panen?
Nikita. Pane pöydälle. No, kävitkös kylänvanhimman Juonna? So, vastaa ja vaikene! Ja ole vihoittelematta! Istu ja juo! (Kaataa hänelle ryypyn.) Ja täss’ on sinulle tuomiset. (Antaa kääryn, jonka päällä on istunut. Anisja ottaa sen ääneti vastaan ja päätään pyöritellen.)
Akim. (Laskeutuu uunilta ja pukee turkin päälleen. Astuu pöydän luo ja panee setelin pöydälle.) Se, täss’ on rahasi. Pane pois.
Nikita. (Näkemättä seteliä.) Minnekkä sinä menet, kun olet päällesi pukenut?
Akim. Pois lähden, pois, antakaa anteeksi Kristuksen tähden. (Ottaa lakkinsa ja vyönsä.)
Nikita. Ka nyt. Minnekä tästä yön selkään lähdet?
Akim. En voi minä, näetsen, en voi teidän talossanne olla, en voi olla. Antakaa anteeksi!