— Ja parempihan onkin niitä odottaa täällä, — virkkoi hän.
Parinkymmenen minuutin kuluttua kenraali palasi lähimpien upseeriensa seurassa; niiden joukossa oli junkkari parooni Pesthkin, vaan ei Praskuhinia. Meikäläiset olivat takaisin vallanneet ja miehittäneet tykkikaivannot.
Saatuaan seikkaperäiset tiedot taistelusta, Kalugin lähti Pesthin kanssa salalinnotuksesta.
XI.
— Teidän sinellinne on veressä: Ettehän vain ole ollut käsikahakassa? — kysyi häneltä Kalugin.
— Uh, sepä oli hirmuista! ajatelkaahan… Ja Pesth alkoi kertoa, kuinka oli johdattanut komppaniaansa, kuinka komppanian päällikkö oli kaatunut, kuinka oli pistänyt ranskalaisen hengiltä ja kuinka ilman häntä olisi jouduttu tappiolle.
Kertomuksen pääkohdat, nimittäin että komppanian päällikkö oli kaatunut ja että Pesth oli tappanut erään ranskalaisen, olivat totta; mutta yksityisseikkoja kertoessaan junkkari kerskaili ja pani omiaan.
Hän ei kerskaillut tahallaan, sillä hän oli koko taistelun ajan ollut kuin huumauksessa ja horroksissa siinä määrin, ettei hänellä ollut oikein selvillä missä, milloin ja kelle kaikki oli tapahtunut. Hyvin ymmärrettävästi hän koetti tuoda näitä yksityiskohtia esiin itselleen edulliselta puolelta. Vaan todellisuudessa oli käynyt näinikään.
Pataljoona, johon junkkari oli komennettu ottamaan osaa hyökkäykseen, seisoi noin pari tuntia tulessa jonkun matalan muurin vieressä; sitten pataljoonan päällikkö sanoi rintamassa jotakin, — komppanian päälliköt alkoivat toimia, pataljoona lähti liikkeelle rintavarustuksen takaa ja kuljettuaan noin sata askelta, pysähtyi järjestyen komppaniakolonneihin. Pesth sai paikkansa oikealla siivellä toisessa komppaniassa.
Olematta vähääkään selvillä siitä, missä oli ja minkä vuoksi, jäi junkkari paikalleen ja pidättäen tahtomattaan hengitystään kylmien väreiden kulkiessa selkää pitkin katseli tajuttomasti eteensä pimeään etäisyyteen ja odotti jotain kauheaa. Ei häntä juuri pelottanut, sillä ammunta oli tauonnut, vaan muuten tuntui niin vieraalta ja kummalta olla täällä kedolla linnotuksen ulkopuolella. Taas sanoi pataljoonan komentaja jotain rintamassa, taas rupesivat upseerit puhumaan kuiskaten, antaen käskyjään, ja ensimmäisen komppanian muodostama musta muuri vajosi äkkiä näkyvistä. Oli annettu käsky heittäytyä maahan. Toinen komppania heittäytyi myöskin maahan, jolloin Pesth satutti kätensä johonkin piikkiin. Vain toisen pataljoonan päällikkö jäi yksin seisomaan. Hänen matala haahmonsa paljastetuin miekoin, jota hän heilutteli taukoomatta puhuen, liikkui komppanian edessä.