— Käsketään upseeria ja miehistöä johonkin mörssäripatteriin. Minulla on kaikenkaikkiaan neljä upseeria ja miehistöä ei ole täyttä määrää — murahti patterinpäällikkö: — ja vielä pitäisi lähettää muualle. — Vaan jonkun täytyy kuitenkin lähteä, hyvät herrat, — sanoi hän hetkisen vaiti oltuaan. — Seitsemäksi on komennettu etuvartiolinjoille… Käskekää vääpeli tänne! Kuka tahtoo mennä, hyvät herrat? päättäkää, — toisti hän.
— Hän ei vielä ole ollut missään, — sanoi Tshernovitskij osottaen
Volodjaa.
Patterinpäällikkö ei vastannut mitään.
— Niin, lähtisin kyllä mielelläni, — virkkoi Volodja tuntien kuinka kylmä hiki nousi hänen selkäänsä ja kaulaansa.
— Ei, miksikä niin! — keskeytti kapteeni. — Tietysti ei kukaan kieltäydy, vaan ei ole kuitenkaan syytä erityisesti tarjoutua; mutta jos Apollon Sergeitsh jättää asian meidän päätettäväksemme, niin heitetään arpaa, kuten viime kerrallakin.
Kaikki suostuivat siihen. Kraut leikkasi paperiliuskoja, kääri ne rullalle ja pudotti lakkiin. Kapteeni laski leikkiä, vieläpä päätti pyytää tähän tilaisuuteen viiniä everstiltä mielialan rohkaisuksi, kuten hän sanoi. Djadenko istui synkkänä, Volodja myhäili itsekseen. Tshernovitskij vakuutti, että hänelle ehdottomasti lankeaa arpa. Kraut oli ihan tyyni.
Volodja sai vetää ensimäiseksi. Hän otti muita pitemmän lipun, vaan äkkiä hänen päähänsä pälkähti vaihtaa, — hän otti toisen, pienemmän ja ohuemman, ja kierrettyään sen auki luki siitä: "mene".
— Minä, — sanoi hän huoaten.
— No, Jumalan haltuun. Nytpä saatte tekin tulikasteenne, — sanoi patterinpäällikkö, katsellen hyväntahtoisesti hymyillen vänrikin hämmentyneitä kasvoja: — valmistautukaa vain mitä pikimmin. Jotta teillä olisi hupaisempi, Vlang saa seurata teitä tykistöaliupseerina.