— Ennen ensi taistelua olkalaput, — sanoi hän hänelle.
Dolohof vilkasi sivulleen, ei sanonut sanaakaan, eikä edes hymyilevän ivallinen ilme kadonnut hänen kasvoiltaan.
— No, nyt on hyvä, — jatkoi rykmentinpäällikkö.
— Pojille sarkka viinaa mieheen minun puolestani, — hän lisäsi, jotta sotilaat olisivat kuulleet. — Kiitän kaikkia! Jumalan kiitos! Ja kierrettyään komppanian hän ajoi toisen luo.
— Kas vain, hän on todellakin hyvä ihminen; hänen kanssaan mielikseen palvelee, — sanoi Timohin vierellään kulkevalle nuorelle upseerille.
— Täydellinen herttakuningas! ... (rykmentinpäällikön pilkkanimi oli herttakuningas), sanoi nauraen nuori upseeri.
Päällystön hyvätuuli tarttui sotilaihinkin. Komppania astui iloisena. Sotamiehet puhua pälpättivät vilkkaasti.
— Onkohan siinä perää, ettei Kutusof näe toisella silmällään.
— Tottahan se on. Silmäpuoli hän on.
— E-ei veliseni, paremmin hän näkee kuin sinä. Saappaat ja jalkarievut — kaikki tarkasti.