Hän odotti, vastaisiko kornetti jotakin. Mutta tämä kääntyi häneen selin ja poistui käytävästä.
IV.
Pavlogradin husaarirykmentti majaili kahden penikulman päässä Braunausta. Eskadroona, jossa Nikolai Rostof palveli junkkarina, oli sijoittunut Salzeneck nimiseen saksalaiseen kylään. Kylän paras asunto oli luovutettu eskadroonan komentajalle, ratsumestari Denisoville, jota ratsuväkidivisioonan kesken kutsuttiin Vaska Denisoviksi. Junkkari Rostof oli ollut ratsumestarin huonekumppalina siitä alkaen, kun hän Puolassa oli saavuttanut rykmenttinsä.
Lokakuun 11 p:nä, samana päivänä, jolloin tieto Mackin tappiosta oli saattanut pääkortteerissa kaikki jalkeille, kulki leiri-elämä rauhallista vanhaa latuaan eskadroonan esikunnassa. Denisof, joka kaiken yötä oli lyönyt korttia, ei vielä ollut saapunut kotiin, kun Rostof aikaisin aamulla ratsain palasi rehunhankintamatkaltaan. Rostof junkkarinpuku yllä pysäytti hevosensa aivan portaiden eteen, heittäytyi joustavan nuorekkaasti satulasta, jääden hetkeksi seisomaan jalustimelle, aivan kun ei olisi halunnut erota hevosestaan, hypähti viimein alas ja huusi päivystäjää.
— Hei, Bondarjenko, hyvä ystävä! — puhui hän husaarille, joka suin päin syöksyi hänen hevostaan kohti. — Kävelytä, ystäväiseni, — hän sanoi veljellisen hellästi ja iloisesti, kuten kohtelevat kaikkia hyväsydämmiset nuorukaiset, ollessaan onnellisia.
— Ymmärrän teidän jalosukuisuutenne, — vastasi vähävenäläinen, ravistaen iloisesti päätään.
— Katsohan, että kävelytät tarpeeksi!
Toinenkin husaari oli pyrähtänyt hevosen luo, mutta Bondarjenko oli jo heittänyt varaohjat hevosen kaulalle. Selvästi huomasi, että junkkarilla oli antelias käsi, ja että sotilaat häntä mielellään palvelivat. Rostof silitteli hevosen kaulaa, sitten lautasia ja jäi seisomaan portaille.
"Mainiota! Siitäpä vieiä hevosta paisuu!" puheli hän itsekseen, tarttui huotraansa ja lähti hymyilevänä juoksemaan ylös portaita niin että kannukset helisivät. Läävästä kurkisti talon isäntä, joka ihokas yllä, patalakki päässä loi lantaa tadikolla. Saksalaisen kasvot kirkastuivat, heti kun hän huomasi Rostovin. Hän hymyili iloisena ja iski silmää: (Schön, gut Morgen! Schön, gut Morgen!"[55] — hän toisteli ollen nähtävästi haltioissaan, kun sai tervehtää nuorukaista.