"Mutta enköhän ole liian kylmä hänelle?" ajatteli ruhtinatar Maria. "Koetan hillitä itseäni, sillä sydämeni sisimmässä tunnen olevani jo liian lähellä häntä; mutta eihän hän tiedä, mitä hänestä ajattelen, ja hän saattaa luulla, ettei hän minua miellytä."
Ja ruhtinatar Maria koetti olla ystävällinen uudelle vieraalle, muttei voinut. "Tyttö rukka! Hän on hiton jolsa", ajatteli Anatol ruhtinatar Mariasta.
Neiti Bouriennella, jonka Anatolin ilmestyminen oli myös saattanut pois suunnilta, oli omat haaveensa. Kaunis, nuori tyttö, jolla maailmassa ei ollut mitään varmaa asemaa, ei sukulaisia, ei ystäviä, eipä edes isänmaata, ei tietenkään aikonut pyhittää koko elämäänsä ruhtinas Nikolai Andrejevitshille hänen tyttärensä seuraneitinä ja ystävättärenä. Hän oli jo kauvan odotellut venäläistä ruhtinasta, joka heti ensi näkemältä huomaisi hänen etevämmyytensä rumien, mauttomasti pukeutuvien, kömpelöiden ruhtinattarien rinnalla, joka rakastuisi häneen ja veisi hänet mukanaan; ja nyt oli vihdoinkin tuo ruhtinas saapunut. Hänen tätinsä oli kertonut hänelle rakkaustarinan, jota hän itse oli täydennellyt ja usein mielikuvituksissaan vieritellyt. Tarinassa kerrottiin, miten vietellylle neitoselle ilmestyi hänen onneton äitinsä, sa pauvre mère, ja nuhteli tytärtään siitä, että tämä vihkimättä oli antautunut miehelle. Neiti Bourienne heltyi usein kyyneliin kertoessaan mielikuvituksessaan tätä tarinaa (hänelle", viettelijälle. Nyt oli tämä (hän", todellinen venäläinen ruhtinas, ilmestynyt. Hän vie hänet mukanaan, sitten ilmestyy ma pauvre mère, ja ruhtinas menee hänen kanssaan vihille. Tällaiseksi muodostui neiti Bouriennen päässä hänen tuleva kohtalonsa, kun hän puheli Anatolin kanssa Parisista. Järjellä ei ollut mitään osaa neiti Bouriennen suunnitelmissa (ei hän edes hetkeäkään aprikoinut, mitä hänen olisi tehtävä), vaan kaikki oli suunnittunut valmiiksi hänen mielikuvituksissaan ja ryhmittyi äkkiä ilmestyneen Anatolin ympärille, jota hän nyt tahtoi ja koetti miellyttää kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Pikku ruhtinatar oli kuin vanha sotaratsu, joka torven äänen kuultuaan joutuu haltioihinsa. Unohtaen raskauden tilansa hän itsetiedottomasti valmistautui totuttuun keimailun laukkaan. Hänellä ei ollut mitään salaisia aatoksia tai haluja, hän antautui leikkiin naivin kevytmielisenä ja iloisena.
Vaikka Anatol naisten seurassa tavallisesti käyttäytyikin huolettoman välinpitämättömästi, näyttääkseen, että hän on kyllästynyt naisten tunkeilemiseen, niin kutkutti sentään hänen itserakkauttaan, kun huomasi että hänellä oli vaikutusvaltaa näihin kolmeen naiseen. Sitä paitsi alkoi sievä kiehtova neiti Bourienne herättää hänessä eläimellisiä tunteita, jotka muuten olivat hänessä sangen herkässä ja usein kiihottivat hänet uhkarohkeisiin ja raakoihin tekoihin.
Teen jälkeen siirtyi seurue arkihuoneeseen, ja ruhtinatar Maria alkoi seuran kehoituksesta soittaa jotain klaveerilla. Anatol asettui kyynärvarttensa varaan klaveerin nojaan, ja hänen naurava, iloinen katseensa oli suunnattu ruhtinatar Mariaan. Neiti Bourienne seisoi hänen vierellään. Ruhtinatar Marian valtasi kiusallinen, mutta samalla riemukas tunne, kun hän tunsi Anatolin katseen. Hänen lempisonaattinsa oli jo siirtänyt hänet autuuden satumaille, mutta tämä katse teki satumaailman entistäänkin runollisemmaksi. Vaikka Anatol katselikin ruhtinatar Mariaa, niin oli koko hänen huomionsa kuitenkin kiintynyt neiti Bouriennen jalan liikkeisiin, ja jalallaan hän kosketteli neiti Bouriennen jalkaa klaveerin alla. Neiti Bouriennekin katseli ruhtinatar Mariaan, ja hänen kauniissa silmissään huomasi Maria oudon, pelästyneen iloisen ja toivehikkaan ilmeen.
"Miten hän minua rakastaa!" ajatteli ruhtinatar Maria, katsellessaan seuraneitiään. "Miten olenkaan nyt onnellinen ja miten onnelliseksi tulenkaan tällaisen ystävättären ja tällaisen puolison seurassa! Tulleeko hänestä minun puolisoni? hän ajatteli uskaltamatta edes vilaista Anatoliin, tuntien yhä vielä tuon häneen suunnatun katseen. Kun seura iltasen jälkeen alkoi hajaantua, suuteli Anatol ruhtinatar Mariaa kädelle. Ruhtinatar ei itsekään käsittänyt, miten hänellä riitti rohkeutta, mutta suoraan hän katsahti likinäköisillä silmillään läheneviin ihaniin kasvoihin. Sitten meni Anatol neiti Bouriennen luo ja suuteli häntäkin kädelle (tämä oli sopimatonta, mutta Anatol teki kaikki niin varmasti ja luonnollisesti). Neiti Bourienne lensi tulipunaiseksi ja katsahti pelästyneesti ruhtinatar Mariaan.
(Quelle delicatessei",[92] ajatteli ruhtinatar Maria. "Mahtaako Amelie (neiti Bouriennen ristimänimi) luulla, että olisin hänelle mustasukkainen enkä osaisi arvostella hänen hellyyttään ja uhrautuvaisuuttaan." Hän meni neiti Bouriennen luo ja suuteli häntä tulisesti. Anatol aikoi suudella pikku ruhtinattarenkin kättä.
— Ei, ei, ei! Kun isänne minulle kirjoittaa, että käyttäydytte kiltisti, silloin vasta annan teidän suudella kättäni. En ennen. — Ja sormi koholla ja hymyillen lähti pikku ruhtinatar huoneesta.