— Sinähän olet lapsesi ulkomailla kasvattanut, ruhtinas Vasili? Vai kuinka? — kääntyi vanha ruhtinas ruhtinas Vasiliin.
— Olen tehnyt, mitä olen voinut; ja voin teille vakuuttaa, että sikäläinen kasvatus on paljon parempi meikäläistä.
— Niin, nykyään on kaikki toisin, kaikki uuteen malliin. Reima poika! reima poika! No, siirtykäämme minun suojiini.
Hän tarttui ruhtinas Vasilin käteen ja lähti johtamaan häntä työhuoneeseensa.
Heti kun ruhtinas Vasili jäi kahden kesken vanhan ruhtinaan kanssa alkoi hän esittää asiaansa ja toiveitaan.
— Luuletteko, — sanoi vanha ruhtinas vihaisesti, — että aijon hänet pitää enkä voi hänestä erota? Kylläpä luulevat! — puheli hän vihasena. — Minun puolestani vaikka huomenna! Sen sanon sentään sinulle, että tahdon lähemmin tutustua vävypoikaani. Tiedät tapani: kaikki käyköön julkisesti! kysyn huomenna tytöltä sinun kuultesi, haluaako hän naimisiin, jos haluaa, niin jääköön poika tänne joksikin ajaksi. Jääköön tänne, sitten näen. (Hän pärskäsi.) Menköön tyttö naimisiin, minusta on yhden tekevä! — huusi hän samallaisella läpitunkevalla äänellä kuin silloinkin, kun ruhtinas Andrei lähti sotaan.
— Sanon teille suoraan, — sanoi ruhtinas Vasili sellaisella äänellä, jota käyttävät viekkaat ihmiset huomatessaan, että on turha vaiva yrittää petkuttaa tarkkasilmäistä puhekumppalia. Tehän tunnette ihmisten sydämen ja munaskut. Anatol ei ole nero, mutta hän on rehellinen ja hyväsydäminen nuorukainen; verraton poika ja sukulainen.
— No, no, hyvä, kylläpä nähdään.
Kuten tavallisesti yksinäiset naiset, jotka kauvan ovat eläneet miesseurasta erillään, tultuaan tähän kaipaamaansa seuraan, tuntevat siihenastisen elämänsä turhaan kuluneeksi, samoin päättelivät nyt Lisijagorin naisetkin, kun Anatol yhtäkkiä oli ilmestynyt heidän keskelleen. Heidän ajatus-, tuntemis- ja huomiokykynsä oli kasvanut hetkessä kymmenkertaiseksi; ja heistä tuntui kuin olisi heidän tähän saakka pimeydessä kuluneen elämänsä yhtäkkiä valaissut uusi, arvaamattoman kirkas valo.
Ruhtinatar Maria ei lainkaan ajatellut eikä muistellut rumuuttaan eikä tukkalaitettaan. Nuoren miehen kauniit, avonaiset kasvot, miehen, josta kenties oli tuleva hänen aviopuolisonsa, olivat täydellisesti vallanneet hänen huomionsa. Anatol näytti hänestä hyväsydämiseltä, urhoolliselta, päättäväiseltä, miehekkäältä ja jalomieliseltä. Kaikesta tästä oli hän syvästi vakuutettu. Tuhansia haavekuvia tulevasta perhe-elämästä väikkyi hänen mielikuvituksessaan. Hän koetti niitä torjua ja salata.