Ruhtinas Andrei alkoi väitellä ja esittää omaa suunnitelmaansa, joka saattoi olla yhtä hyvä kuin Weihrotherinkin suunnitelma, mutta sillä oli vain se puute, että Weihrotherin suunnitelma jo oli hyväksytty. Heti kun ruhtinas Andrei alkoi esittää Weihrotherin suunnitelman puutteellisuuksia ja omansa etuja, herkesi ruhtinas Dolgorukof häntä kuuntelemasta eikä enää katsellut karttaan, vaan ruhtinas Andrein kasvoihin.
— Muuten, tänään on Kutusovin luona sotaneuvottelu: siellä voitte esittää kaiken tämän, — sanoi Dolgorukof.
— Ja mistä olette huolissanne, hyvät herrat? — sanoi Bilibin, joka tähän saakka oli iloisesti hymyillen kuunnellut toisten keskustelua, mutta nyt aikoi nähtävästi laskea hieman leikkiä. — Voitetaanko huomenna tai hävitään — joka tapauksessa on venäläisten aseiden kunnia taattu. Paitsi Kutusovia, ei ole ainoatakaan venäläistä osastonpäällikköä. Päälliköt ovat: Herr General Wimpfen, le comte de Langeran, le prince de Lichtenstein, le prince de Hohenloe et enfin Prsch, prsch ... et ainsi de suite, comme tous les noms polonais.[98]
— Olkaahan ivailematta, — sanoi Dolgorukof. — Se ei ole totta, onhan jo kaksi venäläistä: Miloradovitsh ja Dohturof, ja olisi kolmaskin, kreivi Araktshejef, mutta hänellä on hermot heikot.
— Mutta luulenpa, että Mihail Ilarionovitsh jo on lähdössä, — sanoi ruhtinas Andrei. — Toivotan onnea ja menestystä, hyvät herrat, — hän lisäsi, puristi Dolgorukovin ja Bilibinin käsiä ja poistui huoneesta.
Kotimatkalla ei ruhtinas Andrei voinut pidättyä kysymästä vieressään istuvan Kutusovin mielipidettä huomisesta taistelusta.
Kutusof katsahti ankarasti adjutanttiaan silmiin, oli hetken ääneti ja vastasi:
— Arvelen, että häviämme, ja samoin sanoin kreivi Toistoille ja pyysin häntä ilmoittamaan tämän keisarille. Arvaappas, mitä hän minulle vastasi? Eh, mon cher général, je me mêle du riz et des cotelettes, mélex vous des affaires de la guerre.[99] Niin... Näin minulle vastattiin!