— Miksikä seisahduttiin? Vai onko tullut este? Vai joko on vastassa ranskalainen?
— Ei, eipä kuulu. Kylläpä olisi alkanut paukuttaa.
— Olipa kiire lähtöön, mutta kun alkuun päästiin, niin heti pysähdytään keskelle kenttää, — yhä nuo kirotut saksalaiset ovat sotkemassa. Sellaisia tyhmiä riiviöitä!
— Edellä heidät olisi pitänyt lähettää. Siellä nyt takana tunkeilevat. Tässä saamme nyt seistä vinkuvin vatsoin.
— Joko sieltä pian selviytyy? Sanotaan, että ratsuväki on sulkenut tien, — puhui eräs upseeri.
— Voi niitä kirottuja saksalaisia, omaa maataan eivät tunne, — puhui toinen.
— Mihin divisioonaan te kuulutte? — huusi eräs adjutantti, ajaen rivien luo.
— Kahdeksanteentoista.
— Kuinka siis olette täällä? teidän pitäisi jo olla kaukana edellä; näin ette saavu iltaankaan.
— Kylläpä on oivia määräyksiä; itse eivät tiedä, mitä tekevät, — puhui adjutantti ja lähti ajamaan edelleen.