— Tunnetteko minut vielä? — kysyi Boris, hymyillen rauhallisen viehkeästi. — Saavuimme äidin kanssa kreiviä tervehtimään, mutta hän ei ole luullakseni aivan terve.
— Niin, hän lienee sairas. Häntä yhä häiritään, — Pierre vastasi, koettaen muistutella, ken tämä nuori mies olisi.
Boris huomasi, ettei Pierre häntä tunne, muttei pitänyt sentään välttämättömänä mainita nimeään, katselihan vain häntä suoraan silmiin, vähääkään hämmentymättä.
— Kreivi Rostof pyytää teitä tänään luokseen päivällisille, — sanoi hän jotenkin pitkän ja Pierrelle tuskallisen vaitiolon jälkeen.
— Vai niin! Kreivi Rostof! — huudahti Pierre iloisena. — Te olette niin muodoin hänen poikansa Ilja. Ajatelkaahan, etten teitä heti ensi näkemältä tuntenut. Muistatteko, kun kävimme m—me Jaeqout'n kanssa Varpusvuorilla ... siitä on jo kauvan.
— Te olette erehtynyt, — sanoi vitkaan Boris, avonainen ja jonkunverran pilkallinen hymy huulilla. — Olen Boris, ruhtinatar Anna Mihailovna Drubetskoin poika. Isä-Rostovin nimi on Ilja, pojan Nikolai. Ja ketään m—me Jacquot'a en tunne.
Pierre huitasi käsillään ja päällään aivan kuin olisi hyttysiä tai mehiläisiä torjunut.
— Voi kumminkin! olen aivan sekasin. Moskovassahan on minulla niin paljon sukulaisia! Te olette Boris ... tosiaankin. Olemmehan nyt vihdoinkin selvillä. Mutta, mitä arvelette Boulognen retkestä? Englantilaisethan perii paha, jos Napoleon vain pääsee kanaalin poikki? Pidän retkeä sangen mahdollisena. Kunpa vain Villeneuve ei päästäisi sopivaa hetkeä käsistään!
Boris ei tiennyt mitään Boulognen retkestä, sillä hän ei lueskellut sanomalehtiä, ja Villeneuvin nimen hän kuuli ensi kerran eläessään.
— Meitä moskovalaisia huvittavat enemmän päivälliset ja jourut kuin politiikka, — hän sanoi rauhallisella, pilkallisella äänellä. — Tästä asiasta en mitään tiedä enkä siis myöskään mitään siitä voi lausua. Moskovaa huvittavat jourut enin, — hän jatkoi. — Nykyään puhutaan teistä ja kreivistä.